rss Tiedotteet 2015

13.5.2015 12.00

Puoluerahoituksen sääntöjä noudatetaan kohtalaisesti

Puolueet ja niiden piirijärjestöt noudattavat puoluerahoitusta koskevia säännöksiä kohtalaisen hyvin. Tarkastuksissa on kuitenkin havaittu myös puutteita.

Puoluerahoituksen sähköiseen ilmoitusrekisteriin ilmoitettiin vuonna 2014 puolueiden, puolueyhdistysten ja lähiyhteisöjen saamia tukisuorituksia yhteensä yli 2,8 miljoonaa euroa. Luku on 0,4 miljoonaa euroa edellisvuotta suurempi. Tukisuorituksia on ilmoitettu myös jälkeenpäin aiempiin vuosiin kohdistuvina. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) katsoo valvontansa ja tarkastustensa osaltaan vaikuttaneen puoluerahoituksen läpinäkyvyyden lisääntymiseen.

Tarkastusten perusteella puoluerahoitusta koskevat ajantasaiset ilmoitukset ovat täydennysten jälkeen olennaisilta osin oikein ja antavat tarkastettujen yhteisöjen saamasta tuesta olennaisilta osin oikeat tiedot. Tarkastuksissa ei havaittu olennaisia puoluelain vastaisia tukisuorituksia, jotka olisivat peräisin muulta organisaatiolta kuin lähiyhteisöltä.

Valvottavien yhteisöjen kirjanpito on hoidettu pääsääntöisesti asianmukaisesti siten, että puoluelain säännösten valvonta on ollut kirjanpidon perusteella toteutettavissa. VTV haluaa kuitenkin korostaa lainojen ja sopimusten dokumentoinnin ja kirjanpidon ajantasaisuuden ja erittelytavan merkitystä sekä huomion kiinnittämistä jäsenmaksujen ja käteiskassavarojen käsittelyyn. Vaalikampanjan kulujen ja rahoituksen erittelyn tulisi olla johdettavissa kirjanpidosta ja muista selvityksistä sekä täsmäytettävissä niihin.

Valvottavien yhteisöjen tilintarkastajien valinnassa ja tilintarkastuskertomuksissa on edelleen havaittu puutteita. Tilintarkastajiksi ei ole aina valittu puoluelain edellyttämiä auktorisoituja tilintarkastajia. Tilintarkastajat eivät myöskään ole aina sisällyttäneet tilintarkastuskertomuksiinsa puoluelain mukaisia lausumia.

 

Eduskunta on edellyttänyt, että valtioneuvosto selvittää vaali- ja puoluerahoituslainsäädännön uudistamistarpeet. Myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ on suositellut vaali- ja puoluerahoitusuudistuksia. Oikeusministeriö onkin asettanut työryhmän valmistelemaan vaali- ja puoluerahoituslainsäädännön tarkistamista.

Puoluetarkastukset 2014:

  • VTV tarkasti kaikkien yhdeksän eduskuntapuolueen puoluerahoituksen, 22 piirijärjestöä Hämeessä, Kaakkois-Suomessa ja Savo-Karjalassa sekä yhden Helsingissä toimivan piirijärjestön. Tarkastuksia tehtiin yhteensä 32 eli seitsemän edellisvuotista enemmän.
  • Suomessa on noin 6 000 puolueyhdistystä, joista VTV:n valvottavia on 145. Niistä yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat toimittaneet vuoden 2013 tilinpäätösasiakirjansa ilmoitusrekisteriin.
  • VTV valvoo puoluelain tarkoittamaa tukea, vaalikampanjan kulujen ja rahoituksen ilmoittamista sekä näihin liittyvien asiakirjojen laatimista ja toimittamista koskevien säännösten noudattamista.
  • Lain mukaan tueksi luetaan kaikki rahana, tavarana, palveluna tai muulla tavalla saadut suoritukset.

 

Lisätietoja: Johtava tilintarkastaja Klaus Krokfors, p. 09 432 5743 ja tilintarkastuspäällikkö Jaakko Eskola, p. 09 432 5713

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta 2014 (K 4/2015vp)

www.puoluerahoitus.fi


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä