Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

2002

2.7.2002

Euroopan Unionin rakennerahastovarojen hallinnoinnissa selviä puutteita

Tarkastuskertomus 28/2002 EU-rahoituksen toteutuminen ohjelmakauden 1995-1999 rakennerahastohankkeissa Suomi on pääasiassa maksanut EU:n puolesta menoja...


Tarkastuskertomus 28/2002 EU-rahoituksen toteutuminen ohjelmakauden 1995-1999 rakennerahastohankkeissa

Suomi on pääasiassa maksanut EU:n puolesta menoja ennen kuin EU:lta on saatu tuloja, mistä on aiheutunut valtiolle korkomenoja. Korkomenoa on aiheutunut myös viiveistä maksatushakemusten lähettämisessä EU:lle sekä EU:n noudattamasta maksukäytännöstä. Puutteellisen seurannan vuoksi osa Suomelle kuuluvaa ESR-rahoitusta jää ilmeisesti saamatta.

Valtiontalouden tarkastusviraston julkaiseman tarkastuskertomuksen mukaan EU:n rakennerahastovarojen maksukäytännöistä on aiheutunut valtiolle korkomenoa. Ohjelmakaudella 1995-1999 Suomelle myönnetyistä tuista oli 30.6.2001 mennessä valtion talousarviosta maksettu EU:n puolesta menoja 311 miljoonaa markkaa (52,3 milj. euroa) enemmän kuin EU:lta oli saatu tuloja. Korkomenoa on aiheutunut myös viiveistä maksatushakemusten lähettämisessä EU:lle ja EU:n noudattamasta maksukäytännöstä.

Tarkastuksessa havaittujen maksatuksen ja seurannan puutteiden vuoksi Suomelta jää ilmeisesti saamatta sille ohjelmakaudelle kuulunutta Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusta. Tarkastusvirasto kehottaa työministeriötä korjaamaan todetut puutteet pikaisesti, jotta Suomelle ohjelmakaudelle 2000-2006 myönnettävä ESR-tuki voidaan täysimääräisesti hyödyntää.

Tarkastusviraston mukaan Euroopan aluekehitysrahaston ja sosiaalirahaston varojen käytön seurannasta on puuttunut selkeä kokonaisvastuu, eikä seurantajärjestelmien ja kirjanpidon maksatustietoja ole säännöllisesti täsmäytetty. Hankeseurannan maksatustiedot, johon EU:lle toimitettavat maksuhakemukset perustuvat, olivat yhteensä 480 miljoonaa markkaa (80 milj. euroa) kirjanpitotietoja alemmat. Tarkastusvirasto on edellyttänyt sisäministeriöltä ja työministeriöltä erojen selvittämistä, jotta varmistutaan siitä, että kaikki tukikelpoiset menot sisältyvät komissiolle toimitettaviin maksatushakemuksiin.

Ohjelmakaudella 1995–1999 Suomelle myönnettiin tukea Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) ja Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston ohjausosastosta (EMOTR-O) yhteensä noin 10 miljardia markkaa (1,68 mrd. euroa).

Lisätietoja: Ylitarkastaja Berndt Lindman, puh. (09) 432 5754


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4