Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

2003

11.11.2003

Pelastustoimen kehittämishanke etenee suunnitellusti

   Tarkastuskertomus 61/2003: Pelastustoimen kehittämishanke   Tarkastusvirasto selvitti, onko pelastustoimen kehittämishanke edennyt sille...

Tarkastuskertomus 61/2003: Pelastustoimen kehittämishanke

Tarkastusvirasto selvitti, onko pelastustoimen kehittämishanke edennyt sille asetettujen tavoitteiden ja aikataulun mukaisesti. Kaksi ensimmäistä osahanketta on toteutettu pääosin suunnitellusti. Kehittämishankkeen toteutusta olisi kuitenkin helpottanut, jos uudistukseen liittyvää lainsäädäntöä olisi valmisteltu aikaisemmin.

Pelastustoimen kehittämishankkeen tavoitteena on tehostaa pelastustointa siirtämällä sen järjestämisvastuu yksittäisiltä kunnilta alueelliselle pelastustoimelle. Hankkeeseen liittyviä osahankkeita on yhteensä kuusi, joista tarkastus kohdistui kahteen ensimmäiseen eli alueiden muodostamiseen ja lakihankkeeseen. Hanke on toteutunut näiden osalta pääosin suunnitellusti. Tarkastusvirasto kuitenkin huomauttaa, että toteuttamisaikataulu olisi ollut tarkoituksenmukaista laatia sellaiseksi, että lakihanke olisi edeltänyt muita osahankkeita.

Sisäasiainministeriön pelastusosaston rooli on ollut keskeinen hankkeen eteenpäin viemisessä. Ministeriö on järjestänyt alueellisille valmistelijoille tarvittavaa koulutusta ja valmennustilaisuuksia. Hanketta varten perustettu verkkotyökalu on edesauttanut alueellisten valmistelujen etenemistä ja seurantaa. Tiedotus on ollut hyvää ja riittävää, mutta koulutus olisi tullut aloittaa aikaisemmin. Osahankkeiden hallinta organisoinnin ja päätöksenteon osalta on toteutunut kohtuullisen hyvin. Alueelliset näkökannat ja annetut lausunnot on otettu keskeisiltä osin huomioon. Lääninhallitusten osaamista ei ole kuitenkaan hyödynnetty suunnitellulla tavalla hankkeen toteutuksessa.

Alueelliset valmistelijat pitävät pelastustoimen uudistuksen suurimpina riskeinä pätevän henkilöstön saatavuutta, palkkausjärjestelmien eroja sekä toimintamäärärahojen riittävyyttä. Lääninhallitukset pitävät uudistuksen suurimpina uhkina väestönsuojelun ja poikkeusoloihin varautumisen tason heikkenemistä sekä pienten kuntien vaikutusmahdollisuuksien vähenemistä. Uudistuksen hyötyinä odotetaan lähinnä hankintojen keskittämisestä tulevia säästöjä. Alueellistaminen saattaa kuitenkin nostaa eräiden kuntien pelastustoimen asukaskohtaisia kustannuksia. Virasto korostaa, että järjestelmän käynnistyttyä kokonaisuudessaan tulisi uudistukselle asetettujen tehokkuus- ja taloudellisuustavoitteiden toteutuminen selvittää luotettavilla mittausmenetelmillä.

Pelastustoimen kehittämishanke käynnistyi syksyllä 2000. Uudistettu alueellinen pelastustoimen järjestelmä otetaan koko laajuudessaan käyttöön 22 pelastustoimen alueella vuoden 2004 alussa.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Sulo Nousiainen, p. 0205 178335

Ylitarkastaja Osmo Halonen, p. 0205 178330


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4