Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

2006

6.9.2006 0.01

Kansallisteatterin peruskorjauksen suunnittelussa puutteita

Korjauksen ongelmaksi muodostui perustusten vahvistaminen. Päärakennukseen ilmestyi korjauksen aiheuttaman nousun myötä halkeamia. Suomen Kansallisteatterin...

Korjauksen ongelmaksi muodostui perustusten vahvistaminen. Päärakennukseen ilmestyi korjauksen aiheuttaman nousun myötä halkeamia.

Suomen Kansallisteatterin päärakennuksessa suoritettiin vuosina 2000 – 2002 peruskorjaus, joka toteutettiin Suomen Kansallisteatterin Osakeyhtiön ottamalla 37 miljoonan euron pankkilainalla. Valtio sitoutui myöntämään lainan kuolettamiseksi tarvittavat määrärahat valtionavustuksina.

Opetusministeriö halusi korjata rakennuksen katon, ulkovaipan ja perustukset. Perustusten vahvistamisessa käytettiin uutta menetelmää, jonka soveltuvuutta Suomen olosuhteisiin ei tunnettu riittävän hyvin. Tarkastusvirasto katsoo, että paalutus suoritettiin kiirehtien ja urakan kokonaissuunnittelun huolellisuutta laiminlyöden.

Peruskorjaus saatiin pääosin valmiiksi teatterirakennuksen satavuotisjuhliin vuonna 2002. Teatterirakennukseen ilmestyi korjauksen aiheuttaman rakennuksen nousun seurauksena halkeamia, joita paikattiin vielä kesällä 2006. Paikkauskustannukset ovat jo nousseet lähelle miljoonaa euroa.

Peruskorjaus toteutettiin pankkilainalla, irrallaan Suomen Kansallisteatterin Osakeyhtiön muusta rahoituksesta. Tarkastuksessa tehdyn rahoitusvertailun perusteella ei voida yksiselitteisesti todeta, missä määrin velkarahan käyttö on mahdollisesti aiheuttanut valtiontaloudellista menetystä.

Opetusministeriössä ei tutkittu tarkemmin rahoituksen hankintaa tai vertailtu keskenään eri rahoitusmuotojen kustannuksia. Lainan ottamista perusteltiin sillä, että hanke olisi suoralla budjettituella rahoitettuna vienyt suuren osan Veikkauksen ko. vuosien tuotosta: velkarahoituksella saatiin kustannukset jakautumaan useammalle vuodelle.

Suihkupaalutusmenetelmä on riskialtis, hankalasti hallittava, laadunvarmistukseltaan vaikea ja lopputulokseltaan epävarma. Tarkastusvirasto katsoo, että perustusten vahvistamiseen liittyvää osaamista ja puolueetonta tutkimustietoa tulisi lisätä. Perustusten vahvistaminen on tulevina vuosina ajankohtaista mm. Helsingin rautatieasemalla.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Kimmo Metsä, puh. (09) 432 5812

Ylijohtaja Vesa Jatkola, puh. (09) 432 5704

Toiminnantarkastuskertomukset

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4