Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

2006

10.8.2006

Riittämätön valvonta on mahdollistanut kanalatukirajoituksen kiertämisen

Useat suurkanalat ovat ilmeisesti vuosien ajan onnistuneet kiertämään tilakohtaista tukirajoitusta. Tukea on haettu bulvaaniyritysten tai tilalla asuvien...

Useat suurkanalat ovat ilmeisesti vuosien ajan onnistuneet kiertämään tilakohtaista tukirajoitusta. Tukea on haettu bulvaaniyritysten tai tilalla asuvien perheenjäsenien nimissä.

Kananmunien tuotantoa tuetaan Suomessa noin 10 miljoonalla eurolla vuosittain. Tukea maksetaan enintään 20 000 kanasta yhtä hakijaa kohti. Tukirajoituksen tavoitteena on ollut vähentää kananmunien ylituotantoa ja estää teollisen kananmunantuotannon syntyminen.

Mikäli epäilyt pitävät paikkansa, on tukea maksettu perusteettomasti vuonna 2005 arviolta 0,5-1 miljoonaa euroa. Eräissä tapauksissa toimintaa on harjoitettu jo vuosia. Näin ollen voidaan arvioida, että kanatalouden tukia on 2000-luvulla maksettu perusteettomasti useita miljoonia euroja.  

Maa- ja metsätalousministeriö on ilmoittanut selvittävänsä epäilyttävät tapaukset. Perusteettomasti maksetut tuet tulee periä korkoineen takaisin valtiolle.

Tukirajoituksen kiertäminen on mahdollista valvonnan puutteiden ja valvonnan vaikeuden vuoksi. Nykyisen lainsäädännön puitteissa ei ole selvää, milloin esimerkiksi samassa pihapiirissä asuvat hakijat on katsottava itsenäisiksi maataloudenharjoittajiksi. Tukirajoituksiin liittyvät ongelmat ovat olleet tiedossa sekä Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksessa että maa- ja metsätalousministeriössä. Siitä huolimatta rajoituksen noudattamista on valvottu melko yleispiirteisesti.

Tukirajoitus ei ole toiminut halutulla tavalla. Kananmunien ylituotanto ei ole poistunut. Maassa on useita tehdasmaisia munantuotantotiloja, joista suurimmassa on yli 100 000 munivaa kanaa. Rajoitusta kiertäneet tuottajat ovat saaneet muihin tuottajiin nähden selvää kilpailuetua.

Tarkastusvirasto katsoo, että maa- ja metsätalousministeriön tulee uudistaa kanatukien myöntö- ja valvontaohjeet ja huolehtia siitä, että ohjeita noudatetaan. Nykykäytäntö jättää kuntien viranhaltijoille suuren vastuun tukien jakamisessa. Siksi pitäisi selvittää, voidaanko kanatalouden osalta siirtyä keskitetympään tukien myöntämiseen. Lisäksi tulisi pohtia, onko munantuotannon erillinen kansallinen tuki tarpeen. Nykymuodossaan tukea on hankala valvoa eikä se ole toiminut toivotulla tavalla.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Ville Vehkasalo, puh. (09) 432 5814

Ylijohtaja Vesa Jatkola, puh. (09) 432 5704

Tarkastuskertomus 133/2006: Kanatalouden tuotannonrajoitustoimet

Toiminnantarkastuskertomukset

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4