2006
Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja vaihtuu vuoden vaihteessa
Valtioneuvoston controller Tuomas Pöysti siirtyy Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaksi tammikuun alussa. Pöystin tavoitteena on asemoida...
Valtioneuvoston controller Tuomas Pöysti siirtyy Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaksi tammikuun alussa.
Pöystin tavoitteena on asemoida Tarkastusvirasto osaksi eduskunnan valtiontaloudellista valvontavaltaa. "Eduskunnan valvontavallan kehittäminen on tärkeää ja ajankohtaista. Samanaikaisesti kansallisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin tärkeänä haasteena on ratkaista, miten julkisen sektorin kustannusten bruttokansantuotteen kasvua nopeampi kasvu ja kansantaloudessa samanaikainen vaihtosuhteen heikkeneminen voidaan hallita. Innovaatioiden ja infrastruktuuripanosten tulisi aiempaa paremmin näkyä myös tuottavuuden ja tulojen kasvuna. Tarkastustiedon ja objektiivisen arviointitiedon merkitys tämän muutoksen hallinnassa tulee kasvamaan."
Ennen valintaansa Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaksi Tuomas Pöysti (36 v.) on toiminut valtiovarainministeriössä valtion konserniohjauksen ja talousjohtamisen parissa. Hän on ollut erityisesti kehittämässä valtiontalouden budjetointia ja kehysmenettelyä sekä tilinpäätösmenettelyä. Valtioneuvoston controllerin tehtäväkenttään ovat lisäksi kuuluneet riskienhallinta, sisäinen valvonta ja tarkastus.
Eduskunta valitsi täysistunnossa 29.11.2006 oikeustieteen tohtori Tuomas Pöystin Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaksi kaudelle 2007–2012. Hän on toiminut valtiovarainministeriössä budjettiosaston hallitussihteerinä vuosina 1999–2000, valtiovarainministeriön neuvottelevana virkamiehenä 2000–2004 ja valtioneuvoston controllerina 2004–2006 sekä hallinto-oikeuden dosenttina Helsingin yliopistossa 2001 vuodesta lähtien.
Tarkastusviraston pääjohtajana toiminut Tapio Leskinen lähestyy eläkeikää, eikä hakenut virkaa.
Lisätietoja:
Valtioneuvoston controller Tuomas Pöysti, p. (09) 160 33025 (31.12.2006 asti)
Assistentti Heidi Innanen, valtiovarainministeriö, p. (09) 160 34849 (31.12.2006 asti)
Tiedottaja Auli Toivonen, Valtiotalouden tarkastusvirasto, p. (09) 432 5768



