Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

2009

23.9.2009 0.01

Merenkulkulaitosuudistuksessa kilpailu on avautunut hitaasti

Valtiontalouden tarkastusviraston tekemän tuloksellisuustarkastuksen perusteella liikelaitosuudistuksen jälkeen Varustamoliikelaitos on saavuttanut vastaavat tavoitteet pienemmillä taloudellisilla resursseilla kuin Merenkulkulaitos aiemmin, kun taas luotsauksen kustannustehokkuus on pysynyt samalla tasolla.

Tarkastuksen kohteena oli merenkulkulaitosuudistuksen seurauksena syntyneiden, 1.1.2004 toimintansa aloittaneiden Luotsausliikelaitoksen ja Varustamoliikelaitoksen ohjaus liikelaitostamisen onnistuneisuuden, omistajaohjausprosessin ja talousarvioprosessin toimivuuden näkökulmista. Merenkulkulaitoksen toimintaa tarkasteltiin niiltä osin kuin laitos toimii jäänmurron, yhteysalusliikenteen ja väylänhoidon tilaajana ja väylänhoidon tuottajana.

Tarkastuksen perusteella ohjauksen eri osat muodostavat melko tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden lukuun ottamatta sitä, että Merenkulkulaitos on määritellyt jäänmurtopalvelujen hankintasopimusten ehdot siten, että ne tosiasiallisesti mahdollistavat Merenkulkulaitokselle osallistumisen jäänmurtajien operatiiviseen ohjaukseen.

Kilpailu ei ole avautunut riittävän nopeasti Varustamoliikelaitoksen toimialoilla. Syynä ovat Merenkulkulaitoksen kilpailuttamismallit, vapaan jäänmurtokaluston puute lähialueilla ja ympärivuotiseen liikennöintiin sopivan yhteysaluskaluston puute. Jäänmurrosta tilaaja sai vain yhden hyväksyttävän tarjouksen. Tarkastusviraston mukaan kilpailun syntymismahdollisuutta lisäisi se, että kilpailu järjestetään merialueittain. Toisaalta on mahdollista, että jäänmurrossa ei synny todellista kilpailua kapasiteetin ja markkinoiden rajoittuneisuuden vuoksi.

Varustamoliikelaitos yhtiöitetään 1.1.2010 alkaen, liikelaitoksen väyläpalvelut ja öljyntorjuntatehtävien hoito siirtyvät samaan aikaan perustettavaan merenkulun tuotantoyhtiöön. Luotsausliikelaitoksen yhtiöittämistä valmistellaan. Merenkulkulaitoksen tilaajatoiminnot siirtyvät 1.1.2010 perustettavaan Väylävirastoon.

Lisätietoja:
Johtava tuloksellisuustarkastaja Raija Virta, puh. 09 432 5816
Tuloksellisuustarkastusjohtaja Jarmo Soukainen, puh. 09 432 5800

Tarkastuskertomus 198/2009: Merenkulkulaitoksen eräiden toimintojen liikelaitostaminen


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä