16.4.2015 Palkkausjärjestelmät tulisi ottaa selkeämmin tuloksellisuuden johtamisen välineeksi

Valtiolla ei ole käytössä menettelyitä, joilla arvioitaisiin palkkausjärjestelmien uudistamisen vaikutuksia valtion ja sen virastojen tuloksellisuuteen.

Lue lisää

26.3.2015 Valtion vientivastuita on kasvatettu ilman kokonaisnäkemystä enimmäismäärästä

Valtion vastuita ja valtion roolia viennin rahoituksessa on kasvatettu voimakkaasti finanssikriisin ja ta-loudellisen taantuman myötä. Tällä on pystytty reagoimaan vaikeutuneeseen rahoitustilanteeseen. Samalla on kuitenkin huolehdittava valtion taloudellisten riskien hallinnasta ja rahoitusmarkkinoiden toimintaedellytyksistä.

Lue lisää

10.3.2015 Euroopan tarkastusvirastot kokoontuvat Helsingissä

Euroopan ylimpien tarkastuselinten yhteistyöjärjestö EUROSAI:n hallitus kokoontuu Helsingissä 9.-10.3.2015. EUROSAI:n tavoitteena on edistää hyvää hallintoa koko Euroopan tasolla vahvistamalla tietojen vaihtoa ja vuorovaikutusta europpalaisten tarkastusvirastojen välillä.

Lue lisää

28.1.2015 Europarlamenttivaalien vaalirahoitusilmoitukset toimitettiin määräajassa

Kaikki vuoden 2014 europarlamenttivaalien ilmoitusvelvolliset ovat toimittaneet valtiontalouden tarkas-tusvirastolle laissa säädetyn vaalirahoitusilmoituksen määräajassa.

Lue lisää

16.12.2014 Hallituksen finanssipolitiikan tavoitteet jäävät saavuttamatta

Hallituksen keskeisenä tavoitteena vaalikaudella 2011–2014 on ollut julkisen talouden vakauttaminen. Tarkastusviraston arvion mukaan hallitus ei ole tässä tavoitteessaan onnistunut. Toimenpiteet kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi eivät ole olleet riittäviä.

Lue lisää





17.3.2015 Pääjohtaja luennoi Turun yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan Faktat ja politiikka -luentosarjassa

Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti luennoi Turun yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan Faktat ja politiikka -luentosarjassa 17.3.

Lue lisää

13.3.2015 Pääjohtaja OTT Tuomas Pöysti Pohjolan osuuspankin edustajiston vuosikokouksessa

Pääjohtaja OTT Tuomas Pöysti esitelmöi julkisen talouden tilasta ja finanssipolitiikan haasteista Pohjolan Osuuspankin edustajiston vuosikokouksessa 13.3.

Lue lisää





Valtiontalouden tarkastusvirasto

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin ulkoinen tarkastaja, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa sekä valvoo finanssipolitiikkaa ja vaali- ja puoluerahoitusta. Riippumattomalla tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi ja että finanssipolitiikkaa hoidetaan kestävällä tavalla.

 

Asiakaslehti

 

 


Finanssipolitiikan valvonta
Vaali ja puoluerahoitusvalvonta

 

Lausunnot
Tarkastamme nyt
Kanteluasiat

 


Ajankohtaista

Valtiontalouden tarkastusvirasto täytti
190 vuotta 16.12.2014

VTV190 172x171px

Reviisorien virkapukuun kuului kolmikolkkahattu, tummanvihreä frakki, jossa hopeanapit, lyhyt miekka ja husaarisaappaat. Kuva: Ilja Karsikas/Napa Illustrations


16.12.1824 keisari Aleksanteri I vahvisti Pietarissa reglementin senaatin talousosaston alaisuudessa toimivasta Yleisestä revisionioikeudesta ja tämän alaisesta revisionikonttorista. Tätä pidetään valtiontalouden tarkastusviraston perustamishetkenä. Tänä vuonna tarkastusvirasto juhlii siten 190-vuotissyntymäpäiväänsä.


Revisionikonttorissa tarkastettiin valtion tilit ja Yleinen revisionioikeus ratkaisi revisionikonttorin tekemät muistutukset. Keisari nimitti senaatin ehdotuksesta ensimmäiseksi ylikomissaariksi kamarineuvos Israel Wallinin.

Vuonna 1923 revisionioikeutta ja revisionikonttoria korvaamaan perustettiin valtion revisionilaitos, josta tuli myöhemmin revisiolaitos. Sen seuraaja oli vuonna 1947 annetun lain nojalla perustettu Valtiontalouden tarkastusvirasto.

Valtiontalouden tarkastuksen historia Suomessa ulottuu kuitenkin Ruotsi-Suomen ajalle. Kuninkaan puolesta suoritettua finanssivalvontaa on suoritettu jo keskiajalla, jolloin voudit joutuivat vastaamaan kuninkaan oikeudessa väärinkäytöksistään kruunun tulojen kannossa.



VTV:stä Euroopan tarkastusvirastojen järjestön EUROSAI:n varapuheenjohtaja

eurosai official

 

 

Suomen valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) valittiin Haagissa 20.6.2014 päättyneessä kongressissa Euroopan ylimpien tarkastusviranomaisten järjestön EUROSAI:n varapuheenjohtaksi kaudelle 2014–2017.

EUROSAI:n puheenjohtajana toimii Hollannin tilintarkastustuomioistuin Algemene Rekenkamer. Varapuheenjohtajana VTV:n tehtävänä on tukea Hollannin tilintarkastustuomioistuinta EUROSAI:n yleisessä johtamisessa, kehittämisessä ja edustamisessa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. EUROSAI:n varapuheenjohtajistossa on VTV:n lisäksi Turkin tilintarkastustuomioistuin.

Puheenjohtajuuskauden keskeisenä tavoitteena on modernisoida tarkastusvirastojen ja tilintarkastustuomioistuinten osaamisen ja tietojen vaihtoa sekä edistää ulkoisen tarkastuksen uudistumista. Tärkeänä teemana ovat innovaatiot julkisessa hallinnossa, taloudenhoidossa ja ulkoisessa tarkastuksessa sekä ulkoisen tarkastuksen rooli innovaatioiden edistäjänä. Toisena pääteemana on avoin hallinto, avoin data sekä niin sanottuun big dataan perustuvan analytiikan hyödyntäminen julkisen talouden ja hallinnon valvonnassa ja tarkastuksessa.

Tavoitteena on lisäksi uudistaa tarkastusvirastojen ja tilintarkastustuomioistuinten viestintää siten, että informaatiografiikka, tiedon visualisointi ja sosiaalista mediaa hyödyntävä kansalaisviestintä tukevat tilivelvollisuuden toteuttamista ja hyvää hallintoa. EUROSAI pyrkii myös kehittämään hyvän hallinnon eettisiä viitekehikoita ja niiden soveltamista.

EUROSAI on ylimpien tarkastusviranomaisten kansainvälisen järjestön INTOSAI:n Euroopan maanosajärjestö, jonka jäseniä ovat Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuimen lisäksi valtiontalouden tarkastusvirastot tai tilintarkastustuomioistuimet 49 Euroopan maasta. EUROSAI:n tehtävänä on edistää kansainvälisten tarkastusstandardien (ISSAI-standardit) soveltamista sekä kansainvälisen julkisen talouden hyvää hallintaa koskevien standardien ja suositusten toteuttamista. EUROSAI tukee kansainvälisellä yhteistyöllä ulkoisen tarkastuksen ja sen osaamisen ja menetelmien kehittämistä sekä tilivelvollisuuden ja muiden hyvän hallinnon ja hyvän hallinnan periaatteiden toteuttamista jäsenvaltioissaan.

”EUROSAI:n varapuheenjohtajuus on tunnustus suomalaiselle taloudenhoidon ja sen valvonnan osaamiselle”, sanoo valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti. ”Osallistuminen EUROSAI:n puheenjohtajistoon antaa meille mahdollisuuden viedä suomalaista hyvän hallinnon osaamista ja vaikuttaa kansainvälisessä toimintaympäristössä. Samalla se antaa oivallisen mahdollisuuden oppia muiden maiden kokemuksista ja kehittämistyöstä. EUROSAI:n kehittämisohjelman aiheet tukevat hyvin Suomen kansallisten kehittämishaasteiden ratkaisemista.” 

Lisätietoja:
pääjohtaja Tuomas Pöysti, p. 09 432 5700
ylijohtaja Esa Tammelin, p. 432 5705

Eurosain verkkosivut

Eurosain 2014 kongressin uutiset


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä