Kertomus toiminnasta eduskunnalle
Valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain (676/2000) 6 §:n mukaisesti tarkastusvirasto antaa vuosittain syyskuun loppuun mennessä eduskunnalle kertomuksen toiminnastaan. Sen lisäksi tarkastusvirasto voi tarvittaessa antaa eduskunnalle erilliskertomuksia. Vakiintuneen käytännön mukaan annetaan vuosittain keväällä erilliskertomus valtion tilinpäätöksen ja tilinpäätöskertomuksen tarkastuksesta.
Laissa ehdokkaan vaalirahoituksesta säädettynä vaalirahoitusvalvontaviranomaisena tarkastusvirasto antaa eduskunnalle kertomuksen toiminnastaan vaalirahoituksen valvojana kahdeksan kuukauden kuluttua yleisen vaalin tuloksen vahvistamisesta.



