Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa

Tuloksellisuustarkastuksen ohje

Ohjeessa kerrotaan, mitä Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastus pitää sisällään. Siinä esitellään tarkastuksen peruslähtökohdat ja näkökulmat sekä kaikissa tuloksellisuustarkastuksissa noudatettavat periaaatteet ja toimet. Ohjeessa on otettu huomioon INTOSAIn tarkastusstandardien vaatimukset.

Ohjeella halutaan parantaa tuloksellisuustarkastuksen läpinäkyvyyttä sekä auttaa tarkastuskohteita, tarkastustiedon käyttäjiä ja muita sidosryhmiä saamaan käsitystä siitä, mitä tuloksellisuustarkastuksella tavoitellaan.

Tuloksellisuustarkastuksen ohje (pdf) (499 KB)

 

Ohjausjärjestelmätarkastuksen ohje

Tarkastusvirasto on strategiassaan linjannut, että tarkastussuunnitelmaan otetaan vuosittain tarkastusaiheeksi jonkin hallinnonalan ohjausjärjestelmä. Ohjausjärjestelmällä tarkoitetaan hallinnonalan johdon toimintatapoja ja järjestelmiä, joiden avulla johto pyrkii aikaansaamaan hallinnonalansa tuloksellisuuden sekä raportoimaan toiminnastaan eduskunnalle. Ohjausjärjestelmätarkastukset tehdään aina tilin- ja tuloksellisuustarkastuksen yhteistyönä.

Ohjausjärjestelmätarkastuksen ohjeessa esitetään ohjausjärjestelmän määritelmä sekä linjataan tarkastusasetelman laatimista erityisesti tuloksellisuustarkastuksen näkökulmasta. Tämän ohjeen lisäksi tarkastusviraston tilintarkastusohjeen liitteissä on tarkennettu niitä ohjausjärjestelmätarkastuksen kysymyksiä, joihin vastataan tilintarkastuksen menetelmin.

Ohjausjärjestelmätarkastuksen ohje (pdf) (580 KB) 


Poutapilvi web design - P4