Asiantuntijatehtävät
Tarkastusvirasto hoitaa toimialaansa kuuluvia asiantuntija- ja neuvontatehtäviä sekä osallistuu tarkastusalan kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.
Tuloksellisuustarkastuksen henkilöstön asiantuntijatyö painottuu kansallisten ylimpien tarkastuselinten väliseen yhteistyöhön. Tärkeimpiä yhteistyömuotoja ovat rinnakkaistarkastukset ja tietojen vaihto ylimpien kansallisten tarkastuselinten yhteistyöelimissä. Yhteistyötä tehdään eniten EU-maiden kesken sekä erityisesti Pohjoismaiden ja Itämeren alueen valtioiden tarkastusvirastojen välillä.
Kansallisella tasolla tuloksellisuustarkastajat toimivat mahdollisuuksien mukaan erilaisissa valtion- tai julkishallinnon asiantuntijatehtävissä sekä kouluttajina. Asiantuntijatehtäviin osallistutaan vain siinä määrin, että toiminta ei vaaranna tarkastajan objektiivisuutta ja riippumattomuutta.



