Kantelut ja väärinkäytökset
Kantelu Valtiontalouden tarkastusvirastolle
Valtiontalouden tarkastusviraston puoleen voi kääntyä, kun epäilee, että valtion taloudenhoidossa on esiintynyt epäkohtia.
Tarkastusvirastolle voi kannella kuka hyvänsä. Kantelun voi tehdä itseään koskevassa asiassa, mutta kannella voi myös toisen puolesta tai yhdessä muiden kanssa. Kantelun tutkinta on maksutonta.
Kantelun voi tehdä kirjoittamalla Valtiontalouden tarkastusvirastolle vapaamuotoisesti tai käyttämällä alta löytyvää kantelulomaketta. Asiaa koskevat ohjeet löytyvät alla olevan linkin takaa.
Väärinkäytösilmoitus Valtiontalouden tarkastusvirastolle
Lain mukaan valtion virastojen ja laitosten on ilmoitettava viipymättä toiminnassaan tehdystä, sen hoitamiin varoihin tai omaisuuteen kohdistuneesta väärinkäytöksestä tarkastusvirastolle. Ilmoitus tehdään heti, kun väärinkäytös on tullut esiin.
Asiaa koskevat ohjeet löytyvät alla olevan linkin takaa.
Kanteluja ja väärinkäytösilmoituksia hoitaa Valtiontalouden tarkastusvirastossa tuloksellisuustarkastuspäällikkö Timo-Veli Sälli.
Kanteluohje Valtiontalouden tarkastusvirastolle (pdf) (114.3 KB)
Lomake kantelun tekemiseen VTV:lle (doc) (51.5 KB)
Lomake kantelun tekemiseen VTV:lle Open Document -muodossa
Väärinkäytöksestä ilmoittaminen Valtiontalouden tarkastusvirastolle

