Tarkastuksen kohteet

Tarkastusvirasto tarkastaa kaikki valtion tilivirastot vuosittain. Vuoden 2004 alussa tilivirastoja oli 115. Tarkastuksen kohteena on valtion talousarviosta, virastojen tulorahoituksesta ja ulkopuolisista lähteistä kuten Euroopan unionilta tuleva tai niihin tuloutettava rahoitus. Lisäksi tarkastuksen kohteena on kaksi valtion talousarvion ulkopuolista rahastoa.

Tilintarkastus kohdistuu valtion talousarvion ja sen soveltamiseen liittyvien keskeisten säännösten noudattamiseen, tilinpäätösten oikeiden ja riittävien tietojen esittämiseen sekä asianmukaisen sisäisen valvonnan järjestämiseen.

Tilivirastokohtaisten tarkastusten lisäksi tarkastusviraston tilintarkastus varmistaa valtion tilinpäätöksen luotettavuutta.

Tilintarkastustehtävässä otetaan huomioon tarkastusviraston tehtävä, käytettävissä olevat resurssit ja erityisesti julkisen talouden tilintarkastuksessa sovellettavat periaatteet, lähestymistavat ja standardit.

Tarkastusvirasto on laatinut tilintarkastusohjeen, jossa määritellään tarkastusviraston käsitys valtionhallinnon hyvästä tilintarkastustavasta.

VTV:n suorittama tilintarkastus - sisältö ja periaatteet (pdf) (244 KB)

Poutapilvi web design - P4