Tuloksellisuustarkastus

Tuloksellisuustarkastuksessa tarkastetaan valtion taloudenhoidon tarkoituksenmukaisuutta eli sitä, että valtion varoja käytetään taloudellisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Tuloksellisuustarkastuksia tehdään vain sellaisesta toiminnasta, johon käytetään merkittävästi valtion varoja tai jolla vaikutetaan olennaisesti valtion tuloihin, menoihin tai varallisuuteen.

Tuloksellisuustarkastusten aiheet valitaan vuosittain VTV:n tarkastussuunnitelmassa. Tuloksellisuustarkastuksia valmistuu 12–15 vuodessa.

Tuloksellisuustarkastuskertomukset

Tuloksellisuustarkastuksen kohteet

Useimmiten tuloksellisuustarkastuksen kohteena olevaa toimintaa hoitavat useat valtion viranomaiset yhdessä. Tarkastukset voivat kohdistua myös valtionhallinnon ulkopuolelle, valtionavun tai muun taloudellisen tuen saajaan.

Tuloksellisuutta on vaikeaa arvioida. Yleensä tarkastuksessa arvioidaan, luoko tarkastetun kohteen taloudenhoito riittävät edellytykset tuloksellisuudelle. Näin tarkastukset voivat kohdistua esimerkiksi siihen, miten hyvin toiminta on organisoitu.

Tuloksellisuustarkastukset kohdistuvat mm.

  • toiminnan suunnitteluun

  • organisaatiorakenteisiin

  • rahoitusjärjestelmiin

  • toiminnan ohjaukseen ja johtamiseen

  • toiminnan tuloksiin ja vaikutuksiin

  • toiminnan taloudellisuuteen ja tehokkuuteen.