Nykyinen asema eduskunnan yhteydessä
Tarkastusviraston edeltäjät ovat kaikki toimineet valtiovarainministeriön tai sitä vastaavan senaatin osaston alaisuudessa. Tämä hallinnonalaisuussuhde päättyi 1.1.2001.
1.3.2000 voimaan tulleen Suomen perustuslain myötä tarkastusvirasto siirtyi eduskunnan yhteydessä toimivaksi itsenäiseksi virastoksi vuoden 2001 alusta alkaen. Valtiontalouden tarkastusvirastoa koskeva perussäännös on uuden perustuslain 90 §:n 2 momentissa. Säännöksen mukaan
Valtion taloudenhoidon ja valtion talousarvion noudattamisen tarkastamista varten eduskunnan yhteydessä on riippumaton valtiontalouden tarkastusvirasto. Tarkastusviraston asemasta ja tehtävistä säädetään tarkemmin lailla.
Perustuslain 90 §:n 3 momenttiin on otettu viraston tiedonsaantioikeutta koskeva perussäännös, jonka perusteella tarkastusvirastolla on oikeus saada viranomaisilta ja muilta valvontansa kohteina olevilta tehtävänsä hoitamiseksi tarvitsemansa tiedot.
Eduskunta hyväksyi kesäkuussa 2000 valtiontalouden tarkastusvirastoa koskevan lain, joka tuli voimaan 1.1.2001. Lakiin on otettu yksityiskohtaiset säännökset viraston asemasta, organisaatiosta, tehtävistä ja raportoinnista. Lain voimaantulon myötä tarkastusvirasto aloitti toimintansa eduskunnan yhteydessä toimivana itsenäisenä virastona.



