rss Tiedotteet 2018

17.1.2018 7.00

Metsähallitus pyrkii yhdistämään valtion maa- ja vesiomaisuuden erilaiset käyttötarpeet

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on arvioinut Metsähallituksen toimintaa valtion maa- ja vesiomaisuuden hallinnassa. Metsähallituksen metsätalousliiketoiminta on saavuttanut, ja ajoittain jopa ylittänyt sille asetetut tulos- ja tuloutustavoitteet. Sen sijaan sijoitetun pääoman tuottotavoite on konsernitasolla jäänyt saavuttamatta vuodesta 2012 lähtien. Tämä on aiheutunut pääasiassa tappiollisesta tytäryhtiötoiminnasta, josta on omistajan ohjauksesta luovuttu. Metsähallitus pyrkii aktiivisesti sovittamaan yhteen toiminnassaan valtion omistamaan maa- ja vesiomaisuuteen kohdistuvat moninaiset käyttötarpeet. Sovittamalla yhteen metsätalousliiketoiminta ja yhteiskunnalliset velvoitteet saavutetaan merkittäviä hyötyjä. Metsähallituksen Luontopalvelut ja Eräpalvelut -tulosyksiköillä on edellytykset julkisten hallintotehtävien kustannustehokkaaseen hoitoon.

Metsähallitus perustelee sijoitetun pääoman tavoitteen saavuttamattomuutta pääasiassa tappiollisella tytäryhtiötoiminnalla, josta se on maa- ja metsätalousministeriön ohjaamana luopunut. VTV:n arvion mukaan Metsähallituksella on edellytykset saavuttaa sille asetettu 4,6 prosentin sijoitetun pääoman tuottotavoite vuoteen 2020 mennessä.

Metsähallituksen metsät ovat tuottavimmillaan vuoden 2050 paikkeilla, jolloin vuotuiset hakkuumahdollisuudet nousevat 10 miljoonaan kuutiometriin nykyisestä 6 miljoonasta kuutiometristä. Hakkuumahdollisuuksien merkittävä kasvu on osoitus metsien ikäluokkarakenteesta, mutta myös aktiivisen metsänhoidon vaikutuksesta metsien tuottopotentiaaliin. Metsähallitukselle urakoi yhteensä noin 400 metsäalan yritystä, joiden palveluksessa työskentelee 1 300 henkeä. Vuosittain ulkopuolisia palveluja hankitaan 150 miljoonalla eurolla.

Yhteiskunnallisten velvoitteiden huomioiminen tuo merkittäviä hyötyjä metsien virkistyskäyttöön ja luonnon monimuotoisuuteen

Metsähallitus pyrkii aktiivisesti yhdistämään toiminnassaan valtion maa- ja vesiomaisuuteen kohdistuvat moninaiset käyttötarpeet. Yleiset yhteiskunnalliset velvoitteet huomioidaan Metsähallituksen liiketoiminnassa alueellisten luonnonvarasuunnitelmien avulla. Valtion monikäyttömetsissä panostettiin vuonna 2016 noin 56 miljoonaa euroa luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen, virkistyskäytön ja työllisyyden edistämiseen sekä saamelaisten kulttuurin ja perinteisten elinkeinojen harjoittamiseen. Sovittamalla yhteen metsätalousliiketoiminta ja yhteiskunnalliset velvoitteet saavutetaan merkittäviä hyötyjä, joista merkittävimmät koskevat virkistyshyötyjä ja luonnon monimuotoisuutta.

- Yhteiskunnalliset velvoitteet huomioimalla Metsähallitus saavuttaa ja ylläpitää sosiaalisen toimilupansa valtion omistamien metsävarojen hyödyntäjänä, kertoo ylitarkastaja Sanna Ollila VTV:stä.

Metsähallituksen tasearvo tulisi arvioida nykyistä suunnitelmallisemmin

Metsähallituslaki (234/2016) tuli voimaan 15.4.2016. Metsähallitus harjoittaa metsätaloutta valtion metsätalousosakeyhtiöstä annetusta laissa (235/2016) tarkoitetussa osakeyhtiössä, Metsähallitus Metsätalous Oy:ssä. Valtion omistaman maa- ja vesiomaisuuden arvo arvioitiin Metsähallituksen avaavassa taseessa noin 3,8 miljardiksi euroksi, josta tuottovaateen alainen metsäomaisuus on noin 2,6 miljardia euroa. Metsätaloustoiminnan piirissä oleva metsämaa on noin 3,2 miljoonaa hehtaaria normaalikäytössä olevan monikäyttömetsän puuston ollessa noin 217 miljoonaa kuutiometriä.

VTV suosittelee, että valtion omistaman maa- ja vesiomaisuuden käyvän arvon määrittelyssä käytettävän, pääoman tuottovaadetta kuvaavan diskonttokoron tason valinta perustellaan ja dokumentoidaan. Koska liikelaitokselle asetettu tulos- ja tuloutustavoite sekä sijoitetun pääoman tuottoa koskeva tavoite perustuvat tuottovaateen alaisen omaisuuden käypään arvoon, tulee Metsähallituksen maa- ja vesiomaisuuden tasearvo arvioida uudelleen nykyistä suunnitelmallisemmin.

Tarkastuskertomus 1/2018 Metsähallituksen toiminta valtion maa- ja vesiomaisuuden hallinnassa (pdf) (12.3 MB)


Lisätietoja

ylitarkastaja Sanna Ollila
040 7365 748
sanna.ollila@vtv.fi

tuloksellisuustarkastusneuvos Visa Paajanen
040 7348 402
visa.paajanen@vtv.fi


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä