Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva poliittisen rahoituksen lainsäädännön muutosesitys sisältää tärkeitä lisäyksiä ja tarkennuksia lainsäädäntöön. Valvojan näkökulmasta erikseen ilmoitettavan tuen rajojen nosto olisi kuitenkin heikennys vaalirahoituksen avoimuuteen.
Kirjoittaja
Julkisuudessa on käyty laajalti keskustelua vaalirahoitus- ja puoluelakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 190/2024).
Tarkastusvirasto on lausunut virallisissa kuulemisprosesseissa, että se pitää hallituksen esitystä kokonaisuutena onnistuneena. Siihen sisältyy useita sellaisia lisäyksiä ja tarkennuksia vaalirahoituslakiin ja puoluelakiin, joiden tarpeellisuutta tarkastusvirasto on pitänyt esillä eduskunnalle antamissaan kertomuksissa puoluerahoituksen sekä vaalirahoituksen valvonnasta.
Hallitusohjelmassa linjattujen ja hallituksen esityksessä ehdotettujen muutosten lisäksi perustuslakivaliokunta, joka toimi asiassa mietintövaliokuntana, ehdotti muutoksia myös erikseen ilmoitettavan tuen rajoihin. Kuten oikeusministeriökin tarkastusvirasto pitää esitettyjä muutoksia erikseen ilmoitettavaan tukeen askeleena taaksepäin vaalirahoituksen avoimuudessa.
Miten erikseen ilmoitettava tuki vaikuttaa tarkastusviraston suorittamaan valvontaan?
Vaalirahoituslaissa ja puoluelaissa on pykälät, joiden mukaan tietyn suuruisia tukia antavat tahot tulee nimetä vaalirahoitusilmoituksella. Näin äänestäjillä on mahdollisuus nähdä läpinäkyvästi miltä tahoilta vaaleissa valitut edustajat saavat rahoitusta. Tällä hetkellä tukija on nimettävä ja tukisumma ilmoitettava, jos tuki on vähintään 1500 euroa (kuntavaaleissa vähintään 800 euroa). Jos tuki jää näiden rajojen alle, tukijan nimeä ei tarvitse kertoa julkisesti. Raja-arvojen alle jäävät suoritukset näkyvät valvovalle viranomaiselle valvonnassa, mutta eivät kansalaisille ja journalisteille. Siksi sillä, missä kohtaa ilmoitusrajat kulkevat, on suora vaikutus vaalirahoituksen avoimuuteen ja siihen, miten hyvin kansalaiset voivat seurata ehdokkaiden ja puolueiden rahoitusta.
Vaalirahoituksesta säädettäessä on kirjattu (HE 13/2009), että vaalirahoituksen ilmoitusrajojen toimivuutta tulisi seurata tutkimuksen keinoin, myös rahanarvon muutosten vuoksi. Tähän perustuslakivaliokuntakin viittaa mietinnössään, jossa se esittää ilmoitettavan tuen rajojen nostamista 2000 euroon muissa kuin kuntavaaleissa, joissa se olisi 1100 euroa. Tarkastusvirasto on useasti todennut, että tuolloin päätetty ilmoitusraja ei ole valvovan viranomaisen kokemusten perusteella osoittautunut toimivaksi rahoituksen läpinäkyvyyden kannalta.
Muutos erikseen ilmoitettavan tuen rajoihin on enemmän kuin numeerinen tarkistus
Nyt ehdotetuilla muutoksilla on vaalirahoituslakiin ja puoluelakiin laajempia vaikutuksia kuin mitä perustuslakivaliokunnan perusteluista käy ilmi. Herää kysymys, voidaanko poliittisen rahoituksen avoimuutta koskevia rajoja muuttaa pelkästään niin sanottuina indeksikorotuksina, kun muutosten käytännön vaikutus on se, että ehdokkaat ja puolueet voisivat jatkossa kerätä yksittäisiltä tukijoilta nykyistä suurempia, julkisuudelta piiloon jääviä summia – arviolta noin kolmanneksen enemmän. Tätä voidaan pitää myös oletettavana kehityssuuntana, kun otetaan huomioon, että valvonnassa yleisin tukisuoritus on jo nyt usein juuri ja juuri erikseen ilmoitettavan tuen rajan alapuolella.
Tarkastusviraston valvontatehtävä säilyy entisellään nyt käsillä olevista lakimuutoksista huolimatta: virasto pyytää jatkossakin kampanjatiliotteet ja muut tarvittavat selvitykset varmistaakseen, että ilmoitukset on tehty asianmukaisesti. Muutokset vaikuttavat ennen kaikkea siihen, kuinka avoimesti vaalirahoitustiedot ovat kansalaisten ja median saatavilla – ja juuri tähän liittyy julkisen keskustelun keskeinen huoli. Lain tarkoitus on lisätä vaalirahoituksen avoimuutta. Ehdotetut muutokset sen sijaan tulevat vähentämään vaalirahoituksen avoimuutta.
Vaalien kampanjointia rahoitetaan yhä useammin lahjoitusten turvin
Tarkastusviraston kokoamista vaalirahoitustiedoista käy ilmi, että ulkopuolisen rahoituksen määrä on kasvanut kaikissa vaaleissa. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kampanjarahoituksesta 57 prosenttia tuli ulkopuolisista lähteistä, kun taas vuoden 2023 vaaleissa vastaava osuus oli jo 74 prosenttia. Europarlamenttivaaleissa ulkopuolisen rahoituksen osuus oli vuonna 2014 noin 67 prosenttia, ja vuoden 2024 vaaleissa se nousi jo 82 prosenttiin. Ulkopuolinen rahoitus on siis saanut yhä merkittävämmän roolin vaalikampanjoinnissa.
Kun tarkastellaan samanaikaisesti vaalirahoituksen avoimuuden kehitystä, on nähtävissä myönteistä kehitystä. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 66 prosenttia tukisuorituksista tuli tahoilta, joita ei nimetty vaalirahoitusilmoituksessa. Vuonna 2023 vastaava osuus oli 56 prosenttia. Avoimuus on siis lisääntynyt – mutta onko se riittävällä tasolla? Tarkastusviraston näkemyksen mukaan ei ole. Olemme useaan otteeseen todenneet, että nykyinen laki ei ole kannustanut riittävään avoimuuteen.
Vaalirahoituksen avoimuutta tulisi edistää kunnianhimoisesti yhä eteenpäin – ei ottaa askeleita taaksepäin
Vaalirahoituksen avoimuuden on argumentoitu lisäävän kansalaisten luottamusta demokraattiseen järjestelmään ja poliittisiin päätöksentekijöihin. Millainen vaikutus päinvastaisella kehityksellä on kansalaisten tuntemaan luottamukseen poliittisiin toimijoihin?
Poliittista rahoitusta sääntelevien lakien tarkoitus on lisätä vaalirahoituksen avoimuutta, antaa tietoa ehdokkaiden mahdollisista sidonnaisuuksista sekä estää epäasiallisten sidonnaisuuksien syntymistä ja rajoittaa vaalikampanjoiden kasvua.
Tarkastusviraston näkemyksen mukaan vaalirahoituksen tulisi olla mahdollisimman läpinäkyvää ja erikseen ilmoitettavan tuen rajoja tulisi pikemminkin laskea. Vaalirahoituksen avoimuutta ei pidä heikentää vaan päinvastoin lisätä entisestään.