Vuosikertomus eduskunnalle 2011

Vuosikertomuksessa esitetään johtopäätökset tarkastusten tuloksista ja yhteenvetotiedot eduskunnan kannalta tärkeimmistä havainnoista. Lisäksi arvioidaan, mihin toimiin tarkastusvaliokunnan mietintöihin perustuvat eduskunnan kannanotot ovat johtaneet. Kertomuksessa esitetään myös katsaus tarkastusviraston toimintaan ja sen vaikuttavuuteen varainhoitovuonna 2010.

Pääasiallinen sisältö

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksessa toiminnastaan korostuvat tarkastushavainnot valtion toiminnan taloudellisuuden ja tuloksellisuuden ohjauksesta ja seurannasta sekä lainsäädännön laadusta.

Tarkastusvirasto toteaa, että toiminnallisesta tehokkuudesta esitettävien tietojen osalta valtion tulosohjaus on edistynyt, mutta ministeriöiden asettamat toiminnallista tuloksellisuutta koskevat tavoitteet ovat edelleen puutteellisia. Tulosohjaukseen kuuluu, että ministeriöt asettavat virastoille ja laitoksille asianmukaiset tulostavoitteet ja näistä esitetään tilinpäätöksissä oikeat ja riittävät tiedot. Tulostavoitteet antavat pohjan valtion vaikuttavuuden ja palvelukyvyn arvioinnille. Tulosohjauksen ja tilivelvollisuuden toteutuminen edellyttää ministeriöiden toimenpiteitä tulostavoitteiden ja niiden seurannan kehittämiseksi.

Valtiontalouden tarkastusvirasto toteaa, että valtion tuottavuusohjelman aikaansaamien laskennallisten säästöjen osuus valtion budjetista on suuruusluokaltaan 1,5 prosenttia, ja siitä suuri osa jää hallinnonalojen käyttöön. Tuottavuusohjelman piirissä oleva valtion henkilötyövuosimäärä on kuitenkin vähentynyt vuodesta 2005 vuoteen 2010 noin 5 600 henkilötyövuotta. Tuottavuusohjelma on osassa hankkeita jouduttanut palvelukykyä parantavia hallinnon uudistuksia. Osassa hankkeita tavoitteena ovat olleet nopeat henkilöstövähennykset. Valtion tuottavuusohjelman käynnistämisen lähtökohtana on ollut perusteltu ja aito huoli väestön ikääntymisen vaikutuksista julkiseen talouteen, työmarkkinoihin ja varsinkin julkisen sekä yksityisen sektorin työvoiman saatavuuteen. Ohjelman perusteluissa ei ole tarkasteltu riittävästi eriteltynä valtio- ja kuntasektorin itsenäisiä vaikutuksia. Kuntasektori on ratkaisevassa asemassa, kun pyritään vastaamaan julkisen talouden haasteisiin tuottavuutta kehittämällä.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on toistuvasti kiinnittänyt huomiota lainsäädännön laadun epäkohtiin. Lainsäädäntö on monin paikoin tarpeettomasti tulkinnanvarainen ja oikeustila sen myötä epäselvä. Lakiteksteissä käytetään liian epämääräisiä käsitteitä tai avainkäsitteitä ei ole määritelty. Tulkintaongelmia on aiheutunut myös siitä, mitä vaihtoehtoisista laeista tulisi soveltaa tai siitä, että lakia on muutettu useita kertoja. Lisäksi soveltamisohjeiden puutteellisuudet ovat luoneet epätietoisuutta vallitsevasta oikeustilasta. Tulkintaongelmat ovat osaltaan johtaneet yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallisiin tilanteisiin.

Hallinnon palvelukykyyn kohdistuneissa tarkastuksissa keskeiseksi huomioksi nousee lainsäädännön laadun lisäksi kestävyysvajeen tuomat paineet julkisen vallan sosiaali- ja terveyspalvelujen toteuttamiselle. Terveydenhuollon kustannusten kohoaminen ja monikanavaisen rahoitusmallin ohjauksen haasteet johtavat epätasaiseen palvelujen tarjontaan maan eri osissa.

Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen edellyttää työllisyysasteen nostamista. Rakenteellisen työttömyyden alentamiseksi pitkäaikaistyöttömien työllistymisen ja syrjäytymisen ehkäisyn vaikuttavuuden parantaminen olisi tärkeää. Työllisyys- ja aktivointitoimet ovat harvoin johtaneet nopeaan työllistymiseen avoimille markkinoille. Parempiin työllistämistuloksiin tarvitaan toimenpiteitä, jotka ovat kohdistettuja, yksilöityjä ja asiakkaan kokonaistilanteen huomioon ottavia. Tosin toimenpiteet ovat kalliita ja niiden panos–tuotossuhde saattaisi jäädä alhaiseksi.

Koulutuksen ennakoinnilla, mitoituksella ja kohdentamisella on suora yhteys yleisempiin talous- ja finanssipolitiikan tavoitteisiin. Taloudellinen kasvu edellyttää, että koulutusjärjestelmä tuottaa sellaista osaamista, jolle on kysyntää työmarkkinoilla. Työikäisten määrän suhteellisen osuuden vähentyessä korostuu koulutusjärjestelmän tarve tukea työmarkkinoiden tarpeita. Julkiset panostukset ammatillisesti suuntautuneeseen koulutukseen ovat vuosittain noin 4,1 miljardia euroa. Koulutuksen ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen eivät nykyisellään muodosta selvää kokonaisuutta, ja ennakoinnin ja koulutuspaikkoja koskevan päätöksenteon välinen suhde on läpinäkymätön. Valtioneuvoston asemaa ennakoinnin ja päätöksenteon koordinoinnissa olisi välttämätöntä vahvistaa. Tarkastusvirasto pitää tulosrahoituksen osuuden kasvattamista niin toisen asteen ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen kuin yliopistojenkin rahoituksessa kannatettavana pyrkimyksenä.

Uusiutuvan energian käyttöönottoon liittyy ympäristöllisten positiivisten vaikutusten lisäksi lukuisia kansantaloudellisia mahdollisuuksia innovaatio- ja energiateknologian vientiteollisuuden aloilla. Uusiutuvan energian eri muotojen ja tuotantotapojen välillä on tehokkuuseroja tuotantokustannuksissa ja päästöjen vähentämisessä. Suurimmat epävarmuudet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä liittyvät liikenteen biopolttoaineiden tuotantoon. Eri tukimuotojen kustannukset ja hyödyt tulisi tarkastusviraston mukaan selvittää monipuolisesti ja ottaa huomioon päätöksenteossa, jotta toiminta olisi tehokasta sekä talouden että päästöjen vähentämisen näkökulmasta.

Uusiutuvan energian tukemiseen tullaan alkaneella vuosikymmenellä käyttämään varsin paljon valtion varoja. Tekes tuki energia- ja ilmastoteknologian hankkeita 181 miljoonalla eurolla vuonna 2010.

 

Kategoriat