Jälkiseurantaraportti: Valtion taloudelliset vastuut - Esittäminen ja huomiointi suunnittelun ja seurannan asiakirjoissa

Olennainen myönteinen kehitys suhteessa tarkastuskertomuksen kannanottoihin on vasta tapahtumassa. Myös kansainvälinen paine on osaltaan johtamassa halutunlaiseen kehitykseen. Jälkiseurantaraportissa selvitetään, mihin toimenpiteisiin tarkastuskertomuksessa esitettyjen kannanottojen johdosta on ryhdytty.

Yhteenveto ja jatkotoimet

Jälkiseurannassa selvitettiin valtion taloudellisten vastuiden huomioimista osana ylimmän tason päätöksentekoa ja vastaavaa raportointia tarkastuksen (219/2011 Valtion taloudelliset vastuut – Esittäminen ja huomiointi suunnittelun ja seurannan asiakirjoissa) jälkeen.

Vastuiden kuvauksessa ei talousarvioprosessin päätösasiakirjoissa eikä vastaavassa raportoinnissa ole tapahtunut olennaista laadullista muutosta, jota tarkastusviraston kannanotoissa tavoiteltiin. Ainoastaan valtuuksista raportoinnissa esitettyjen tietojen luotettavuuden voi katsoa parantuneen.

Asiantilan parantamiseen ei ennen tätä syksyä ole valtiovarainministeriössä käynnistetty kehittämistyötä. Vastuiden kokonaisuuden asianmukaiselle käsittelylle päätöksenteon perustana voi olla hyvänä lähtökohtana ministeriössä käynnistynyt hanke, jossa riskit ja niihin liittyvät vastuut kuvataan jo osana seuraavaa julkisen talouden suunnitelmaa. Hanke voi olla myös lähtökohta tarkastus-kertomuksessa esitetylle vastuiden kokonaisuuden tarkastelulle.

Valtuuksien ja tilinpäätöksen liitteessä 12 esitettävien vastuiden ohjeistuksen ei enää voi katsoa olevan esteenä luotettavalle raportoinnille. Raportoinnin nykyisiä puutteita olisi mahdollista poistaa yhteistyöllä perustietojen tuottajien kanssa.

Olennainen myönteinen kehitys suhteessa tarkastuskertomuksen kannanottoihin on vasta tapahtumassa. Myös kansainvälinen paine on osaltaan johtamassa halutunlaiseen kehitykseen.

Lisäksi tarkastusvirasto on edustettuna vastuisiin liittyvän raportoinnin ja hallinnan kehittämiseen liittyvässä työryhmässä. Tarkastusvirastossa on myös käynnistynyt finanssipoliittisen tarkastuksen esiselvitys aiheesta ”Valtion konsernitase”. Nämä seikat puoltavat sitä, että varsinaista jälkiseurantaa ei ole tarvetta jatkaa.

Kategoriat