Vuosikertomuksessa esitetään johtopäätökset tarkastusten tuloksista ja yhteenvetotiedot eduskunnan kannalta tärkeimmistä havainnoista. Lisäksi arvioidaan, mihin toimiin tarkastusvaliokunnan mietintöihin perustuvat eduskunnan kannanotot ovat johtaneet. Kertomuksessa esitetään myös katsaus tarkastusviraston toimintaan ja sen vaikuttavuuteen varainhoitovuonna 2007.
Pääasiallinen sisältö
Tarkastushavaintojen perusteella säädösvalmistelun ongelmana on liiallinen sektoroituminen ja näkökulmien suppeus, jolloin säädösten sisältö ja vaikutusarviointi rajataan valmistelusta vastanneen ministeriön yksikön vastuulla oleviin kysymyksiin.
Säädösvalmistelussa tulee ottaa nykyistä paremmin huomioon säädösmuutosten vaikutukset yhteiskunnan eri osa-alueisiin ja hallinnonalarajat ylittäviin asia- ja palvelukokonaisuuksiin sekä kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen kohtaaman sääntely-ympäristön kokonaisuuteen. Lainsäädäntöä ja julkisia palveluja tulee valmistella käyttäjien tarpeista lähtevinä ja sääntelyn kohteiden näkökulman ja tarpeet ymmärtävinä kokonaisuuksina.
Huomiota tulee enemmän kiinnittää lain toimeenpanoon ja tavoitteiden saavuttamiseksi luotujen välineiden toimivuuteen. Hallituksen esityksissä tai niiden antamisen yhteydessä tulisi ottaa kantaa siihen, millä vähimmäisaikataululla säädöksen vaikuttavuus ja toimivuus arvioidaan ja säädöstä tarkastellaan uudelleen suhteessa yhteiskunnassa ja sääntely-ympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin.
Tarkastushavainnot osoittavat, ettei lainsäädännön kokonaisvaikutuksia arvioida valtioneuvostossa riittävästi. Tavoitteiden saavuttamisen ja vaikutusten seurantaa vaikeuttavat puutteelliset tai epäolennaiset tunnusluvut ja mittaristot.
Luonnonvarojen käyttöä ohjatessaan ministeriöt ja muut valtion viranomaiset ovat usein painottaneet liian yksipuolisesti vastuualueidensa perinteisiä toimijoita ja näiden lähtökohtia. Luonnonvarojen käyttöä ja ympäristöriskien hallintaa koskevissa toimissa olisi edelleen kehitettävä ympäristönäkökohtien ja taloudellisten näkökohtien aitoa sovittamista yhteen.
Vuonna 2005 voimaan tulleen hoitotakuujärjestelmän myötä kansalaisten hoitoon pääsyn oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus ovat parantuneet. Ongelmia on kuitenkin edelleen muun muassa lainsäädännön tulkinnanvaraisuuden takia. Hoitotakuulla ei ole saatu tavoiteltuja kustannussäästöjä. Hoitotakuun voimassaoloaikana yksityislääkäri- ja sairauspäivärahakorvaukset ovat kasvaneet ja yksityisten lääkäriasemien tutkimus- ja hoitokorvaukset lisääntyneet.
Alueellisten kehittämisohjelmien suuri määrä ja samoille alueille kohdistuvien erilaisten ohjelmien ja tukitoimien kirjo ovat aiheuttaneet päällekkäisyyttä ja ongelmia resurssien jaossa sekä vaikutusten arvioinnissa. Ohjelmien lyhytkestoisuus heikentää hankkeiden tuloksellisuutta. Aluekehityksen monimuotoisuus edellyttää tehokkaampaa resurssien kohdentamista ja toteutuneiden tulosten ja niiden pysyvyyden seurantaa. Valtion tukitoimenpiteiden yhteensovittamiselle on nyt hyvät edellytykset uudessa työ- ja elinkeinoministeriössä.
Tarkastusten mukaan 30 prosenttia valtion virastoista ja laitoksista on riittävillä taloudellisuustavoitteilla ohjattuja. Vain 13 prosenttia virastoista on sekä riittävillä tavoitteilla ohjattuja että esittää taloudellisuutta ja tuottavuutta koskevista tavoitteista oikeat ja riittävät tiedot. Tämä vaikeuttaa tuottavuusohjelman suuntaamista tarvittavalla tavalla kokonaistuloksellisuuden nostamiseen. Oikeiden ja riittävien tietojen raportoinnissa ja laskentatoimen tilassa on havaittu lievää myönteistä kehitystä.
Tarkastuksissa on havaittu, ettei julkisia hankintoja osata tehdä oikein. Etenkin IT-hankinnoissa on ilmennyt puutteita tai laiminlyöntejä julkisista hankinnoista annettujen säädösten noudattamisessa. Valtion yhteishankintayksikköön keskitetty hankintatoimen malli on toimiva ja taloudellinen.
Liitetiedostot
