200 vuotta julkisten varojen käytön valvontaa

Valtiontalouden tarkastusvirasto on tarkastanut valtion varojen käyttöä jo 200 vuoden ajan. VTV:n perustehtävä on edelleen varmistaa, että yhteiset julkiset varat on käytetty lain ja päätösten mukaisesti sekä tuloksellisesti.

Yhteiskunnan ja hallinnon muutokset ovat heijastuneet valtiontalouden tarkastamisen tarpeisiin vuosikymmenten ja -satojen aikana. VTV:n tehtävät ovat vaihdelleet muun muassa valtion budjetista rahoitettavien toimintojen laajuuden ja virastojen lukumäärän mukaan. Kriittiset ajanjaksot, kuten sotavuodet, ovat vaatineet oman tarkastuksensa. Myös aluehallinnon uudistukset, kuten hyvinvointialueiden perustaminen, ovat muuttaneet VTV:n tehtäviä.

VTV jatkaa edeltäjänsä, vuonna 1825 toimintansa aloittaneen yleisen revisionioikeuden, tehtävää valtion virastojen tilintarkastajana. 1940-luvulla tehtäviin lisättiin tuloksellisuuden tarkastaminen ja 2000-luvulla finanssipolitiikan tarkastaminen. 2010-luvulta lähtien VTV:n tehtävät laajentuivat valvontatehtäviin, kun palettiin liitettiin vaali- ja puoluerahoituksen, finanssipolitiikan sekä vaikuttamistoimintaa seuraavan avoimuusrekisterin valvonta.

Tarkastustoiminnalla on tärkeä rooli avoimessa hallinnossa ja demokratiassa. Toiminnon paikka hallinnossa on vaihdellut, aiemmin se sijaitsi valtiovarainministeriön yhteydessä. Vuodesta 2001 VTV on toiminut eduskunnan yhteydessä riippumattomana tarkastusvirastona.

”Tarkastusvirastolla on arvokkaat ja pitkään säilyneet perustehtävät, jotka pyrimme hoitamaan tulevaisuuden haasteet tunnistaen”, sanoo pääjohtaja Sami Yläoutinen. ”Julkisten varojen käytön tehokkuus, lainmukaisuus ja läpinäkyvyys sekä hallinnon avoin ja tehokas toiminta ovat kaikissa olosuhteissa tärkeitä tehtäviä ja erityisesti niiden tärkeys korostuu taloudellisesti vaikeina aikoina.”

Varojen vahti -historiateos porautuu VTV:n viime vuosikymmenien vaiheisiin

200-vuotinen historia on koottu tänään 13. helmikuuta julkaistuun Varojen vahti -teokseen, jonka ovat toimittaneet Timo Joutsivuo, Seppo Tamminen ja Veijo Åberg.  Kirjan painopiste on viraston vaiheissa 1990-luvulta 2020-luvulle. Viraston historiaa lähestytään erilaisten teemojen kuten eduskuntayhteyden, organisaation ja johtamisen, tehtävien laajentumisen, kansainvälisen yhteistyön ja tarkastustoiminnan kehittymisen kautta. 

Koko julkaisu on luettavissa verkkosivuillamme: Varojen vahti

Kategoriat