Maailman tarkastusvirastot ovat parhaillaan koolla kongressissa, jonka teemoina ovat tekoälyn käyttö tarkastustyössä ja tarkastaminen taloudellisissa kriiseissä. Kolmen vuoden välein järjestettävä tarkastusvirastojen kattojärjestö INTOSAIn kongressi kokoontuu jo 25. kertaa, ja kokous järjestetään tällä kertaa Egyptissä. Maailmankongressit myös hyväksyvät tarkastusstandardit.
Suomi järjestää tänään 29.10. sivutapahtuman, jossa julkaistaan laaja ilmastonmuutoksen sopeutumiseen keskittyvien tuloksellisuustarkastusten yhteenveto. VTV:n pääjohtaja Sami Yläoutinen avaa tilaisuuden.
Raporttiin on koottu pääviestit hallituksille, kansainvälisille sidosryhmille sekä tarkastusvirastoille. Sen mukaan monissa maissa on laadittu ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelmia, mutta niiden toimeenpano on heikkoa. Sopeutumissuunnitelmien rinnalla pitäisi ryhtyä tukemaan niiden toimeenpanoa.
Kansainvälinen ilmastorahoitus, joka tukee muun muassa erityisen haavoittuvia saarivaltioita, on usein pirstaleista. Rahoituksen tuloksellisuus edellyttäisi strategisempaa otetta.
Raportissa korostetaan myös, että yhteisölähtöinen ote ja osallistumismahdollisuuksien varmistaminen ovat edellytyksiä onnistumiseen ilmastonmuutoksen sopeutumisessa. Sopeutumistoimien seuranta ja niistä raportoiminen ovat vasta alkutekijöissään.
Raportti perustuu hankkeeseen, jossa eri maiden ympäristötarkastusta tuettiin verkkokoulutuksella ja mentoroinnilla. Hanketta vetivät Suomen johtama INTOSAIn ympäristötyöryhmä (Working Group on Environmental Auditing, WGEA) yhdessä INTOSAIn kehitysjärjestön kanssa.
Suomi luovuttaa kongressissa ympäristötyöryhmän puheenjohtajuuden Thaimaalle.
Yhteenveto yli 50 maan tuloksista on luettavissa täältä:
Global Climate Adaptation Audits for a Resilient Future:
Lessons and recommendations from Supreme Audit Institutions
Uutinen raportista englanniksi ympäristötarkastamisen työryhmän sivustolla:
SAIs Share Climate Adaptation Lessons at INCOSAI XXV
