Päästövähennystavoitteiden kiristyessä keskustelu oikeudenmukaisesta siirtymästä on vilkastunut. Oikeudenmukaisen siirtymän tueksi on perustettu myös merkittäviä rahoitusinstrumentteja.
Suomessa keskustelu oikeudenmukaisesta siirtymästä on kohdistunut viime aikoina etenkin turvetuotantoon. Käsitteen ytimessä on kuitenkin laajemmin kestävyysmurroksessa häviölle jäävien ihmisten tukeminen sekä kaikkien kansalaisten huomioiminen sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.
Oikeudenmukainen siirtymä tarjoaa myös tarkastajille hyvän työkalun valtavirtaistaa Agenda 2030:n perusajatuksen eri alojen tarkastuksiin.
Tarkastustyössä oikeudenmukaisuuskysymyksiä on perinteisesti käsitelty sosiaalipolitiikan alan tuloksellisuustarkastuksissa. Kestävä kehitys haastaa kuitenkin tarkastelemaan näitä kysymyksiä kaikilla politiikan alueilla.
YK:n vuonna 2015 hyväksytty Agenda 2030 -ohjelma toi 17 kestävän kehityksen tavoitteen (SDG-tavoitteen) lisäksi ”ketään ei jätetä” -periaatteen, joka hienosti tiivistää oikeudenmukaisuuskysymyksen. Esimerkiksi Kanadan tarkastusvirasto pohtii YK:n kestävän kehityksen tavoitteita kaikissa tuloksellisuustarkastuksissa. Tämä usein johtaa myös oikeudenmukaisuusnäkökulmien arvioimiseen.
Myös VTV on kehittämässä ja kokeilemassa menettelytapoja, joilla oikeudenmukaisuuskysymykset ja muut kestävän kehityksen kannalta keskeiset näkökulmat otetaan huomioon tarkastuksissa.
Oikeudenmukainen siirtymä on myös merkittävä rahoitusinstrumentti käynnistyvällä EU-ohjelmakaudella. Uusi oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (Just Transition Fund) sisältää lähes 20 miljardin tukipotin, jonka tarkoituksena on tukea alueita, joille ilmastoneutraaliuteen siirtyminen aiheuttaa vakavia sosioekonomisia haasteita. Näistä varoista Suomi on kaavaillut tukevansa turpeen tuottajia. Oikeudenmukainen siirtymä liittyy siten keskeisesti energiamurrokseen, mutta yhtä hyvin myös ruokapolitiikkaan tai liikennepolitiikkaan.
Yhdysvaltojen ammattiliitot loivat käsitteen
Oikeudenmukaisen siirtymän juuret ovat 1970-luvun Yhdysvalloissa. Ammattiliitot kehittivät käsitettä tilanteessa, jossa ympäristönormien tiukentaminen oli viemässä työpaikkoja saastuttavilta aloilta. Nykyisin oikeudenmukainen siirtymä liittyy tyypillisimmillään ilmastotavoitteiden kannalta keskeisiin toimialoihin, kuten energiantuotantoon. Esimerkiksi hiilivoiman alasajo on kipeä kysymys useissa Euroopan maissa.
Tieteenfilosofisesti oikeudenmukainen siirtymä liittyy kriittiseen teoriaan ja on lähtökohtaisesti heikomman puolella. Ydinkysymyksenä on se, miten hiilivapaaseen ja ympäristökestävään yhteiskuntaan siirtyminen vaikuttaa sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ja miten ihmisiä ja erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevia tuetaan tässä muutoksessa.
Suomessa keskustelu on fokusoitunut pitkälti turpeeseen, kun hallitus päätti antaa jatkoaikaa turpeen käytölle verotuen avulla. Mikäli turvekysymykseen olisi tarjottu käsitteen alkuperäiselle ajattelulle ominainen ratkaisu, olisi tuotannon lopettamisesta maksettu korvauksia ja tuettu yrittäjiä uudelle toimialalle suuntautumisessa sekä huomioitu, mitä vaikutuksia turvetuotannon alasajolla on muille ihmisille, esimerkiksi paikallisympäristön viihtyvyyden parantumisen kautta.
Menettelytapojen oikeudenmukaisuus tarkoittaisi sitä, että myös muita kuin turvetuottajia kuullaan asiassa. Oleellista olisikin pystyä katsomaan oikeudenmukaista siirtymää riittävän laajasti ottaen huomioon mille muille aloille nyt jatkuvan turvetuotannon päästövähennysvelvoitteet kohdistetaan, miten toiminnan jatkuminen vaikuttaa ilmaston lisäksi esimerkiksi vesistöihin tai minkälaisen viestin se antaa nuorille kyvystämme ratkaista ilmastokysymys, joka tulee vaikuttamaan heidän tulevaisuuteensa radikaalisti.
Energiaoikeudenmukaisuus ja ruokamurros esimerkkeinä
Fossiilisia polttoaineita koskevien kysymysten ohella oikeudenmukaisuus näyttäytyy energiasektorilla myös kansalaisaktivismista nousevan energiademokratian käsitteen valossa.
Energiademokratiassa kansalaiset ovat aktiivinen osa energiapoliittista päätöksentekoa ja energiantuotantoa. Sen sisarkäsite energiaoikeudenmukaisuus viittaa siihen, että energiapalveluiden hyödyt ja haitat tulisi jakaa oikeudenmukaisesti ja päätöksenteon tulisi olla paremmin eri ihmisryhmiä edustavaa ja osallistavaa.
Ongelmia energiaoikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi tulee esimerkiksi siitä, että länsimainen energiantuotanto nojaa osin ihmisoikeuksia polkevaan kaivostoimintaan muualla, että energiaköyhyyttä ei aktiivisesti Suomessa tunnisteta ja että erot ihmisten varallisuudessa, alueellisessa sijoittumisessa sekä kodin omistusmuodossa vaikuttavat mahdollisuuksiin omistaa omaa energiantuotantoa kuten aurinkopaneeleita. Myös erilainen tietotaito ja osaaminen vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin toimia osana energiamurrosta.
Myös ruokaoikeudenmukaisuutta käsittelevässä keskustelussa on jo pitkään oltu huolissaan siitä, miten tuotot ja osaaminen jakautuvat epätasaisesti esimerkiksi tuottajien ja kaupan tai globaalin pohjoisen ja etelän välillä.
Ilmastonmuutos tuo myös uusia, hyvin konkreettisia oikeudenmukaisuuskysymyksiä politiikan valmisteluun ja toteutukseen. Esimerkiksi Suomessa maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä yli puolet syntyy turvemaiden viljelystä. Suurin osa turvepelloista sijaitsee pohjoisessa ja Pohjanmaalla, mikä nostaa alueellisen oikeudenmukaisuuden keskiöön politiikkatoimia suunniteltaessa.
Oikeudenmukainen maatalouspolitiikka huomioi alueelliset erot ja tarjoaa monipuolisesti ja kunnianhimoisesti keinoja turvepeltojen päästöjen vähentämiseen huomioiden erilaisten tilojen tarpeet.
Yksin tuotantopään toimet eivät kuitenkaan riitä ilmastonmuutokseen vastaamiseen. Eri yksilöillä ja sosioekonomisilla ryhmillä on kuitenkin erilaiset mahdollisuudet, valmiudet ja kyvyt muuttaa ruokailutottumuksiaan tai vähentää lihan kulutustaan.
Suomalainen kouluruokajärjestelmä on hyvä esimerkki hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta tukevasta sosiaalipolitiikasta. Vastaavanlaisia sosiaalisia eroja tasaavia politiikkatoimia on kehitettävä edelleen myös osana ilmastopolitiikan toteutusta.
Välineitä oikeudenmukaisen siirtymän tutkimiseen
Yksi tapa käsitellä oikeudenmukaista siirtymää on tarkastella sitä eri aluetasoilla. Sovacoolin ja kumppaneiden tutkimus hyödynsi makro-, meso- ja mikrotasoa oikeudenmukaisuuskysymysten analysoimiseen.
Esimerkiksi mikrotasolla Norjan sähköautopolitiikka suosii kaupunkiseutuja, mesotasolla sähköautoja tukeva verotus suosii hyvätuloisia, ja makrotasolla sähköautojen vaatimat mineraalit tulevat kehitysmaista ja usein kyseenalaisista tuotanto-oloista samalla, kun vanha autokanta ulkoistetaan viemällä ne pois maasta.
Ranskan ydinvoimaan tukeutuva järjestelmä puolestaan tarkoittaa mikrotasolla terveys- ja elinkeinoriskejä voimalaitosten lähellä asuville, mesotasolla onnettomuusriskiä ja makrotasolla mm. muualla maailmassa tapahtuvan uraanin louhintaan liittyviä riskejä.
Globaaleja oikeudenmukaisuuskysymyksiä tai heijastusvaikutuksia pohditaan kuitenkin käytännössä vielä hyvin vähän. Myös EU:ssa ajattelutapana tuntuu olevan pikemminkin pohtia sitä, miten Euroopan ulkopuolisten maiden tekemiset vaikuttavat Eurooppaan, kuin toisinpäin. Suomen ilmastopaneelin keskustelunavaus korostaa myös ylisukupolvisuuden huomioimista. Vaikka aiheesta on tehty viime aikoina paljon tutkimusta, ajattelu ei näy vielä käytännön politiikkavalmistelussa.
Ottamalla oikeudenmukainen siirtymä huomioon jo päätösten valmistelussa voidaan ennaltaehkäistä epäoikeudenmukaisuuksien syntymistä pitkällä aikavälillä. Reilu siirtymä sai alkunsa ammattiyhdistysliikkeestä, mutta aidosti oikeudenmukainen siirtymä vaatii reilusti uusia ja rohkeita avauksia niin osallisuuden ja politiikkatoimien kehittämisessä kuin tarkastustyössäkin.
Vivi Niemenmaa (VTV), Minna Kaljonen ja Paula Kivimaa
Teksti pohjautuu kestävän kehityksen lähestymistapojen kehittämistyöhön VTV:n tarkastustyössä. Tutkimusprofessorit Minna Kaljonen ja Paula Kivimaa Suomen ympäristökeskuksesta alustivat meille aiheesta taustalukemistoon perustuen.