Europarlamenttivaalien keskimääräiset kampanjakulut kasvaneet kolmanneksella

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on tarkastanut kesäkuussa 2024 pidettyjen europarlamenttivaalien vaalirahoitusilmoitukset. Europarlamenttivaalien keskimääräiset kampanjakulut ovat kasvaneet kolmanneksella vuoden 2019 vaaleihin verrattuna.

Kaikki 29 ilmoitusvelvollista tekivät vaalirahoitusilmoituksensa ajoissa. Yhteensä 17 europarlamentaarikkoa ja varaedustajaa täydensi tai muokkasi ilmoituksensa tietoja ilmoituksen jättämisen jälkeen. Täydennykset tai muokkaukset liittyivät pääosin vaalirahoitusilmoitusten rahoitustietojen tarkennuksiin. 

VTV pyysi kaikilta ilmoitusvelvollisilta lisäselvityksinä heidän kampanjatiliotteitaan tai muita vastaavia selvityksiä, joista se pyrki varmentamaan, että vaalirahoitusilmoituksissa esitetyt tiedot ovat oikein.

”Tavoitteenamme on valvonnan avulla varmistaa, että kaikki tuet on ilmoitettu lain mukaisesti ja vaalirahoitusilmoitus on täytetty riittävällä tarkkuudella. Tarkastusviraston tietoon ei ole tullut seikkoja, joiden perusteella sillä olisi syytä epäillä vastaanottamiensa ilmoitusten oikeellisuutta”, sanoo johtava tilintarkastaja Pontus Londen.

Vuoden 2019 europarlamenttivaaleihin verrattuna vaalikampanjoiden kokonaisrahoitus on kasvanut, kuten myös vaalikampanjoihin saatu ulkopuolinen tuki. Myös keskimääräiset kampanjakulut ovat nousseet noin 31 % verrattuna vuoden 2019 europarlamenttivaaleihin.

Europarlamenttivaalien 2024 vaalirahoituksen määrä kokonaisuudessaan oli noin 2,2 miljoonaa euroa ja kampanjoiden kokonaiskuluihin käytettiin vaalirahoitusilmoitusten perusteella sama summa. Vaalien suurin kampanja oli noin 243 900 euroa ja pienin 0 euroa. Siten kaikkien ilmoitusvelvollisten keskimääräiset kampanjakulut olivat noin 74 497 euroa, kun vuoden 2019 vaaleissa vastaava summa oli noin 56 880 euroa.

Vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa vapaaehtoiset ennakkoilmoitukset tuli toimittaa viimeistään vaalipäivää edeltävänä päivänä. Ennakkoilmoitus on suunnitelma vaalikampanjan rahoituksesta ja kuluista, ja se perustuu ilmoituksen tekohetkellä tehtyyn arvioon.

Ennakkoilmoituksen tekemällä ehdokas voi viestiä äänestäjille vaalirahoituksestaan läpinäkyvällä tavalla jo ennen vaalipäivää. Europarlamenttivaaleissa 55 % ehdokkaista teki ennakkoilmoituksen vaalirahoituksesta. Kaikki toimitetut ennakkoilmoitukset on julkaistu vaalirahoitusvalvonta.fi -verkkopalvelussa.

Tutustu julkaisuun: Kertomus vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa

Kategoriat