Mutta niitä kaloja, joita ongimme, niitä saamme

Valtiovarainministeriön ja Tampereen yliopiston järjestämässä seminaarissa pohdittiin Nummisuutareista tutun teeman ”Mutta niitä kaloja, joita ongimme, niitä saamme” alla muun muassa sitä, mitä historiasta voidaan ottaa mukaan tulevaisuuden rakentamiseen ja mitä pitää hylätä. Oma puheenvuoroni oli kommentointia tähän aihepiiriin.

Olen lueskellut hartaudella Yuval Noah Hararin kirjaa ”Sapiens – Ihmisen lyhyt historia”. Siinä on monta mielenkiintoista asiaa, varsinkin jos on kirjojen väärinkäyttäjä eli epäuskollinen tekstille.

Ihmisen historiasta voi kaivaa monta asiaa, jotka liittyvät aikaan ja ihmisen tapaan elää sen kanssa. Vuoden pimeäksi kaudeksi vetäydytään hiljaisuuteen, valon voitettua ruvetaan puuhakkaiksi ja monella tavalla aktiivisiksi. Ruokaa siedetään kuulemma edelleen kivikautisen perimän mukaan. Aikakäsitys on muuttunut, mutta ihmisen biologia ei ole ehkä pysynyt mukana. Samaa voinee sanoa myös aivoista ja sitä kautta ihmisen mielestä. Muutoksiin tarvitaan edelleen malttia, ei välttämättä hitautta. Sinänsä paradoksaalista, mutta mitä nopeampia muutoksia meillä on, sitä paremmin meidän – asiantuntijoiden, päättäjien, tutkijoiden, poliitikkojen – pitäisi pystyä katsomaan ajankulussa pidemmälle ja laajemmin niin eteenpäin kuin taaksepäinkin.

Yksi muinaisen ihmisen menestyksen salaisuus on ollut kyky luoda yhteisiä tarinoita. Kun ryhmälle muodostui tarinoita menestyksistä ja menetyksistä, ryhmä pystyi katsomaan tätä hetkeä pidemmälle. Näin voitiin luottaa sellaiseen, joka ei näy juuri tässä; kehittää toimintatapoja tavoilla, joita ei aikaisemmin ole ollut olemassa. Osaa tästä yhteisten tarinoiden maailmasta hoitaa nyt tekniikka. Ihmisen panosta ja tietoisuutta tarvitaan tarinoissa tästä huolimatta. Yhteisiä tarinoita – faktaa ja fiktiota – syntyy joka tapauksessa myös ihmisten välille; tälle pitää olla tilaisuus ja tilaa. Tarinat ovat sekä voimavara että haaste. Niitä tarvitsevat yksittäiset ihmiset, mutta myös ryhmät. Yksi yhteisten tarinoiden muoto on yhdessä tekeminen. Tämä on edelleen tärkeää esimerkiksi työyhteisöjen toimivuudessa ja niiden tuloksellisuudessa.

Valtiovarainministeriö teki taannoin selvityksen valtion virkamiesten etiikasta. Samaa aihetta sivusi ylimmän johdon menettelyjä koskenut tarkastus, joka tehtiin VTV:ssä. Molemmissa tuli esille sama asia: virkamieskunnan etiikka on yleisesti ottaen vahvalla pohjalla. Valtiovarainministeriön selvityksen tuloksissa positiivista oli minusta myös se, että vastaajat eivät olleet ulkoistaneet etiikkansa perusteita. Keskeisiä asioita vaikutettaessa virkamiesetiikkaan olivat kyselyn mukaan johdon esimerkki, henkilöstökoulutus ja virkamiesetiikan pitäminen esillä. Etiikan peruskivet ovat siis kunnossa. Jokainen sukupolvi luo eettiset sääntönsä ja arvonsa. Tässä jatkumossa meillä kaikilla on vastuumme – pitää esillä, keskustella ja olla avoin uusille tulokulmille.

Ihmisen aivot tarvitsevat levollista tekniikkaa. Niin ainakin sanottiin vappuna päiväuutisissa. Jos emme saa levollisempaa tekniikkaa jokapäiväiseen elämään, seurauksena on joukoittain onnettomia ihmisiä. Jatkossa menestyvät uutisen mukaan ne tekniset välineet, jotka antavat ihmisen olla rauhassa. Kun lukee lehtijuttuja tai kuuntelee ajankohtaiskeskusteluja globalisaatiosta, digitalisaatiosta ja automaatiosta, tuntuu siltä, että tämä kaikki tulee annettuna jostain ulkoa ja ulkopuolelta. Työ muuttuu ja kokonaisia ammattikuntia häviää. Mitä tulee tilalle? Siitä puhutaan vähemmän. Miksi? Ja mihin se luovuus katosi, jos katosi lainkaan? Tässä minusta jokaisen pitäisi olla aktiivinen ja pyrkiä vaikuttamaan tulevaisuutemme. Nyt jos koskaan pitäisi yhdistää monipuolisesti toiminnan, talouden, tekniikan ja politiikan osaamista – jotta voidaan edes kohtuudella saada muutoksia sietäviä ja siihen reagoivia ratkaisuja.

Yksi monipuolisen osaamisen yhdistelmä on valtion taloudenhoidon näkökulmasta riskien analysointi ja niiden käsittely valmistelussa ja suunnittelussa. Monipuolisella osaamisella voidaan parhaiten löytää vahvat ja heikot kohdat eripituisilla ajanjaksoilla. Sitähän se riskianalyysi pitkälti on.

Luovuus syntyy paljolti tästä – se ei ole harvojen ominaisuus vaan sitä on kaikkialla. Se ei ole pelkästään huippuosaajien hienoja tekoja, vaan se on meidän jokaisen arkisessa työssämme. Pitää haluta ja uskaltaa valita olennaiset asiat. Raha ja hyvä kulkevat käsi kädessä, se pitää julkisia varoja käytettäessä aina muistaa. Mutta valinta pitää tehdä.