Olemme siirtymässä lainvalmistelussa uudelle aikakaudelle satunnaiskokeiden käyttöönoton avulla. Satunnaiskokeiden tuottamaa vaikuttavuustietoa voidaan pitää periaatteessa niin luotettavana kuin mahdollista. Toisaalta kokeisiin liittyy myös omat hankaluutensa.
Kirjoittajat
Hallituksen perustulokokeilu herätti vilkasta keskustelua lokakuussa 2016 ja etenkin vuoden 2017 alussa, kun 2 000 arpomalla poimittua työtöntä sai osallistumisilmoituksen. Sen mukaan he saavat kahden vuoden ajan 560 euroa kuussa puhtaana käteen muista tuloista riippumatta. Toisin sanoen esimerkiksi osa-aikatöihin meno ei vähennä automaattisesti työttömyysetuuksia, kuten aiemmin. Kokeilun eräät yksityiskohdat ovat saaneet paljonkin kritiikkiä, mutta ehkä olennaisempaa on tarkastella isoa kuvaa.
Iso kuva tarkoittaa tässä tapauksessa satunnaistettua koeasetelmaa. Emme ole juurikaan tottuneet satunnaistettuihin koeasetelmiin perustuviin vaikutusarviointeihin suomalaisessa yhteiskuntatutkimuksessa ja lainvalmistelussa, vaikka ne ovat arkipäivää esimerkiksi lääketieteen alalla. Tähän asti on usein katsottu, että muun muassa perustuslailliset näkökohdat kansalaisten yhdenvertaisuudesta estävät kokeilujen toteuttamisen. Keneltäkään ei voida evätä tarpeellista etuutta pelkästään sen vuoksi, että ihminen on sattunut arvonnassa osumaan verrokkiryhmään.
Julkisten ohjelmien ja politiikkatoimenpiteiden vaikutusten arviointi on erittäin vaikeaa. Tämä johtuu siitä, ettemme tiedä, mitä olisi tapahtunut ilman tehtyä toimenpidettä. Ongelmaa voidaan toki kiertää käyttämällä mahdollisimman samankaltaista vertailuryhmää, joka ei osallistu toimenpiteeseen. Tällaiseen kontrafaktuaaliseen vaikutusarviointiin myös Euroopan komissio on patistanut jäsenmaitaan kuluvalla rakennerahastokaudella.
Arvonta poistaa valikoitumisharhan
Luotettavin arvio toimenpiteen vaikutuksista saadaan nimenomaan silloin, kun osallistujat valitaan arvalla. Tällöin ihmisten ominaisuudet eivät vaikuta toimenpiteeseen valikoitumiseen. Jos valinta perustuu vapaaehtoisuuteen, voi helposti käydä niin, että osallistujiksi valikoituvat tarmokkaimmat ja motivoituneimmat. Silloin voi vaikutusarvio olla pahastikin harhainen, koska se mittaa lähinnä juuri osallistujien tarmoa ja motivaatiota. Parhaassa tapauksessa näitäkin ominaisuuksia pystytään tosin mittaamaan ja vakioimaan laskelmissa. Usein kuitenkin on kyse tekijöistä, joille ei löydy luotettavaa mittaria.
Satunnaistetut kokeetkaan eivät ole täysin ongelmattomia. Useat meistä tuntevat Hawthorne-efektin eli tilanteen, jossa koeasetelma itsessään muuttaa ihmisten käyttäytymistä. Olisiko niin, että luotettavin arvio vaikutuksista saadaan silloin, kun osallistujat ja verrokit eivät edes tiedä osallistuvansa kokeeseen? Tällöin puhutaan luonnollisesta eksperimentistä. Näihin tilanteisiin ovat taloustieteilijät kehitelleet arviointimenetelmiä jo jonkin aikaa. Niitä on myös Suomessa sovellettu useiden politiikkatoimenpiteiden vaikutusten arviointiin. Yksi oiva esimerkki on peruskoulu-uudistus, joka 1970-luvulla toimeenpantiin vaiheittain pohjoisesta etelään. Tämä toteutustapa on jälkikäteen mahdollistanut uudistuksen vaikutusten arvioinnin rekisteritietoihin perustuen. Emme kuitenkaan keksi, miten perustuloa voitaisiin kokeilla siten, etteivät osallistujat olisi kokeesta tietoisia.
Yhteiskuntatutkimuksessa pienetkin edistysaskeleet voivat olla merkittäviä, ja perustulokokeilussa positiivista on nimenomaan toimenpiteen satunnaistaminen – ovat itse tulokset sitten millaisia tahansa.