Ikääntyvät rintamaveteraanit valtion korvaaman laitoshoidon ulkopuolella

Eduskunta on saanut ristiriitaisia ja harhaanjohtavia tietoja sotainvalidien laitoshuollon korvausten perusteista. Rintamaveteraanien ikääntymisestä johtuvaa laitoshuollon tarvetta on täytetty sotilasvammalain avulla, jolloin valtion korvaamaan hoitoon eivät pääse muut rintamaveteraanit kuin sotainvalidit. Sen sijaan rauhan aikana asevelvollisuutta suorittaessaan vammautuneet tai sairastuneet saavat samat etuudet kuin sotainvalidit.

Sotilasvammalain nojalla korvataan laitoshuolto paitsi sotainvalideille, myös sotilasinvalideille eli henkilöille, jotka ovat vammautuneet tai sairastuneet suorittaessaan asevelvollisuutta vuosina 1948–1990. Laitoshuolto korvataan, vaikka sen tarve johtuisi muusta kuin korvatusta vammasta tai sairaudesta, jos haitta-aste on vähintään 20 prosenttia. Ikääntymisen tuomat vaivat ovat yleinen korvausperuste. Muilla rintamaveteraaneilla kuin sotainvalideilla ei kuitenkaan ole oikeutta valtion korvaamaan laitoshuoltoon.

Vähimmäishaitta-aste valtion korvaamaan laitoshoitoon pääsemiseksi on jo kohtalaisen alhainen ja korvauspäätöksiä on tehty kymmeniä vuosia vammautumisen tai sairastumisen jälkeen. Laitoshoidon tarpeen ei myöskään ole tarvinnut johtua korvatusta vammasta tai sairaudesta.  Rajanveto korvaukseen oikeutetun sotainvalidin ja muun rintamaveteraanin välillä onkin tulkinnanvarainen.

Eduskunta ei ole saanut riittävää tietoa sotilasvammalain mukaisen laitoshuollon edunsaajista ja lakimuutosten taloudellisista vaikutuksista pitkällä aikavälillä. Valtion talousarvioissa on annettu eduskunnalle ristiriitaisia ja harhaanjohtavia tietoja sotainvalidien laitoshuollon korvausten perusteista. Sotainvalidien laitoshuollon kustannusten korvaamisesta muille kuin kunnille ei ole erityisiä säännöksiä, vaan menettelytavat perustuvat valtion talousarvioon ja Valtiokonttorin käytäntöihin.

Talousarviossa määräraha on osoitettu korvaukseen sotainvalidien laitosten käyttökustannuksista.  Todellinen käyttö ei vastaa tätä tarkoitusta, sillä hoidon hinnoittelussa ei eritellä käyttö- ja pääomakustannuksia. Sairas- ja veljeskotien toiminnan ylijäämällä on rahoitettu vuoden 1994 jälkeen myös investointeja, vaikka määrärahan käyttötarkoitus ei sitä salli.

Sotainvalidien laitoshuoltopalvelut kuuluvat terveydenhoito- ja sosiaalipalveluihin, jotka tulisi kilpailuttaa julkisista hankinnoista annetun lain mukaisesti. Valtiokonttorin kilpailuttamismalli ei perustu hankintalainsäädäntöön, vaan pikemminkin käytettävissä olevien määrärahojen jakamiseen sairas- ja veljeskodeille. Kilpailuttamisen perusteella määräytyvän hinnan sijasta korvaukset jaetaan laskennallisin perustein myönnettävien valtionosuuksien tavoin. Korvausten maksamisesta valtionosuuksina tulisi kuitenkin säätää asianmukaisesti lailla.

Laitoshoidon tehostamiseksi ja todellisen kilpailun lisäämiseksi tarkastusvirasto suosittelee selvitettäväksi mallia, jossa sotilasvammalain mukaisen laitoshoidon järjestäjäksi säädettäisiin kunta.  Kunta voi tuottaa palvelut itse tai hankkia ne sairas- ja veljeskodeilta tai muilta kuntoutuslaitoksilta. Valtio korvaisi esitetyssä mallissa nykyiseen tapaan kunnille aiheutuneet kustannukset.

Faktoja sotavammalain mukaisen laitoshuollon korvauksista

Valtiontalouden tarkastusviraston tekemän tarkastuksen kohteena ovat olleet ne sotainvalidien laitoshuollosta ja osa-aikaisesta laitoshuollosta sairas- ja veljeskodeille maksetut korvaukset, jotka on pääosin maksettu rahapelitoiminnan tuottoihin perustuvasta talousarviomäärärahasta.

Vuonna 2012 sairas- ja veljeskodeille maksettiin sota- ja sotilasinvalidien laitoshuollosta korvauksia noin 55,6 miljoonaa euroa ja niillä tuotettiin hoitopäiviä yhteensä noin 266 000.

Vuonna 1971 sotilasvammalakiin lisättiin ensimmäisen kerran säännös, joka mahdollisti laitoshuollon kustannusten korvaamisen myös sellaisessa tapauksessa, jossa laitoshuollon tarve johtui muusta kuin korvatusta vammasta tai sairaudesta. Haitta-asteen tuli tällöin olla vähintään 30 prosenttia. Haitta-astetta on portaittain alennettu siten, että 1.1.2013 alkaen se on ollut 20 prosenttia.  Haitta-aste määritellään Valtiokonttorin tekemällä elinkorkopäätöksellä. Kesäkuussa 2013 elinkorkoa saaneista sotainvalideista lähes puolet oli saanut ensimmäisen elinkorkopäätöksen 1980-luvulla tai sen jälkeen. 10 prosenttia oli saanut ensimmäisen päätöksen 2000-luvulla. Sairas- ja veljeskodeille maksetut korvaukset perustuivat Valtiokonttorin määräämiin laskennallisiin hoitopäivähintoihin.

Vuonna 2012 voimassa olleista Valtiokonttorin maksusitoumuksista huomattava osa oli myönnetty sotilasinvalideille. Mikäli valtion korvaaman laitoshoidon perusteena olevaa haitta-astetta lasketaan edelleen nykyisestä 20 prosentista, maksuttomaan laitoshoitoon pääsee yhä useampi sotilasinvalidi. Sen sijaan muilla rintamaveteraaneilla kuin sotainvalideilla ei ole oikeutta valtion korvaamaan laitoshuoltoon. Valtion vuoden 2013 talousarviossa esitetyn arvion mukaan vuoden 2013 lopussa sotainvalidien määrä olisi 4 312 ja sotilasinvalidien 2 227. Sosiaali- ja terveysministeriön ja Valtiokonttorin tarkastuskertomusluonnoksesta antamissa lausunnoissa esitettyjen ennusteiden perusteella sotilasinvalidien määrä ylittäisi sotainvalidien määrän vuonna 2018.

Kategoriat