Maakuntauudistuksessa maakuntien vaikuttamismahdollisuudet alueiden kehittämiseen vahvistuisivat. Tämä edellyttää selkeää vastuu- ja tehtäväjakoa valtakunnallisten ja maakunnan järjestämien kasvupalveluiden välillä sekä maakuntien ja kuntien välillä elinvoimatehtävissä.
Yhteistyö eri toimijoiden kesken korostuu erityisesti suoran valinnan palveluiden ja julkisen vallan käyttöön liittyvien viranomaistehtävien välillä, esimerkiksi kotoutumista edistävien palveluiden yhteensovittamisessa. Kustannussäästöjä voisi syntyä, jos maakunnat järjestäisivät palveluita yhteistyössä ja keskittäisivät sellaisia tehtäviä ja palveluita, joissa tarvitaan erityisosaamista tai jotka ovat volyymiltaan pieniä.
Valtion ohjaus työllisyyden hoidossa ja rekrytointi- ja osaamispalveluiden järjestämisessä sekä palveluiden tuottaminen asiakastarpeiden pohjalta ovat tärkeitä työllisyystoimien tehostamiseksi ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi. Lakiluonnos ei kuitenkaan määrittele kasvupalveluiden tuottajille maksettavien korvausten periaatteita, vaan jättäisi korvausjärjestelmän kunkin maakunnan ratkaistavaksi ja rakennettavaksi. Myös kasvupalveluiden tietojärjestelmien rakentamisella ja kehittämisellä on kiire, jotta voidaan varmistaa yhteensopivat palvelut ja asiakastietojen käytettävyys koko maassa.
Rekrytointi- ja osaamispalveluiden yksityistämistavoite ja yhtiöittämisvelvoite voisivat vaarantaa asiakkaiden tasapuolisen kohtelun ja aiheuttaa lisäkustannuksia. Ilmeistä on, että markkinapuutetta esiintyisi erityisesti pienissä maakunnissa.
Kasvupalveluiden markkinoiden selvitys tulisi keskittää työ- ja elinkeinoministeriölle, jotta rekrytointi- ja osaamispalveluiden koko maan tilanteesta ja kehityksestä kertyisi kattavaa tietoa. Kasvupalveluiden laadun ja palvelusopimusten seuranta tulisi määritellä maakunnan omavalvontaohjelmassa ja palveluntarjoajien sopimusehdoissa.
Uuden valtion lupa- ja valvontaviraston tehtäväkenttä olisi erittäin laaja ja sisältää muutoksia nykyisten toimijoiden välisiin tehtäviin sekä toimintatapoihin.
Uutta virastoa ohjaavan kahdeksan ministeriön sekä niiden alaisten organisaatioiden tulisi varmistaa, että tehtäväkohtainen vastuu- ja työnjako toimijoiden välillä on tarkoituksenmukainen ja että ennen kaikkea asiakas- ja potilasturvallisuus, perustuslailliset oikeudet sekä yleinen etu toteutuvat erityisesti uudistuksen siirtymävaiheessa. Valvonnan painopisteen siirtyminen jälkikäteisvalvonnasta ennakoivaan omavalvontaan on merkittävä muutos nykyisiin valvontakäytäntöihin verrattuna.
Monialaisen viraston tulosohjaus edellyttäisi kaikkien ministeriöiden yhteistä näkemystä ja aitoa yhteistyötä. Tulosohjauksen koordinoinnin toimivuus on ratkaiseva yhteistyön sujuvuuden ja viraston eri tehtäväaloille kohdennettavien taloudellisten resurssien kannalta. Johtamisen näkökulmasta haastavia tilanteita voisi syntyä matriisimaisesta toimintamallista ja siitä, että pääjohtajan ratkaisuvallan ulkopuolelle jäisi merkittävä osa viraston toiminnasta.
Esitetty viraston toimintamalli edellyttäisi virkamiehiltä monialaista osaamista, jotta henkilöstöresursseja voitaisiin käyttää joustavasti. Toiminnan järjestämiseksi tarvitaan sujuvaa tehtävien järjestelyä ja työn organisointia, määrätietoista henkilöstön osaamisen kehittämistä, hyvää henkilöstöjohtamista ja ajantasaista informaatiota henkilöstön kyvykkyyksistä.
Lisätietoja
