Valtion tukitoimilla on onnistuttu vähentämään työttömien määrää rakennemuutosalueilla, mutta pysyvämmät ratkaisut vaatisivat pitkäkestoisia toimia.
Valtio on viiden vuoden ajan tukenut äkillisen rakennemuutoksen kohteeksi joutuneita seutukuntia erityistoimin. Tukeen on käytetty yhteensä 220 miljoonaa euroa vuosina 2007-2011. Uusia tukimuotoja ei ole kehitetty, vaan kunkin alueen normaaleihin tukijärjestelmiin on kohdennettu lisärahoitusta yleensä parin vuoden ajan. Valtiontalouden tarkastusvirasto on arvioinut viranomaisten toimintaa näillä alueilla ja toiminnan työllisyysvaikutuksia.
Tarkastushavaintojen mukaan viranomaisten reagointi on ollut riittävän nopeaa ja tukirahoitusta on ollut käytössä sopivasti. Kaikki toteuttamiskelpoiset investointi- ja infrastruktuurihankkeet on pääsääntöisesti saatu rahoitettua. Kaksivuotista rakennemuutosalueeksi määrittelyä voidaan kuitenkin yleensä pitää liian lyhyenä, sillä useilla alueilla rakennemuutos on ollut pikemminkin jatkuvaa kuin äkillistä.
Valtion tukitoimilla on saatu vähennettyä työttömien määrää rakennemuutosalueilla verrattuna siihen, että mitään ei olisi tehty. Läheskään kaikkia menetettyjä työpaikkoja ei kuitenkaan ole pystytty korvaamaan. Paperitehtaan tai vastaavan sulkeminen on vienyt rakennemuutosalueilta kerralla keskimäärin 500 työpaikkaa.
Työpaikkojen säilymistä ei voida pitää itsestään selvänä. Pienten paikkakuntien tulisikin varautua jo ennakolta mahdollisiin joukkoirtisanomisiin. Tärkeää on myös se, että alueen eri toimijoilla on samankaltainen näkemys kehityslinjoista.
Suomi voisi myös nykyistä enemmän hyödyntää Euroopan unionilta saatavan lisärahoituksen mahdollisuuksia rakennemuutosten hoidossa. Globalisaatiorahastosta on myönnetty rahoitusta muissakin EU-maissa tapahtuneille vastaaville rakennemuutoksille.
Vaikutusten seuranta on ollut puutteellista. Irtisanottujen sijoittumisen seuranta kertoo vain siitä, miten irtisanotut ovat sijoittuneet. Sen perusteella ei voida tehdä päätelmiä siitä, mitä olisi tapahtunut ilman toimenpiteitä.
Lisätietoja
